Sanna Joska, Kansallisarkisto ja Jenni Merovuo, Itä-Suomen yliopisto
​

​Kansallisarkisto aloitti helmikuussa 2023 käsialantunnistustalkoot, jossa pyydettiin vapaaehtoisten apua 1700- ja 1800-lukujen tekstien puhtaaksikirjoittamiseen. Puhtaaksikirjoitettujen tekstien, niin kutsutun opetusaineiston, avulla kehitetään käsialamalleja, jotka osaavat lukea käsin kirjoitettua tekstiä. Digitoidut aineistot prosessoidaan käsialamallilla, minkä tuloksena saadaan käsin kirjoitetuista aineistoista koneluettuja tekstejä.

Tällaista tekoälyä hyödyntävää teknologiaa on käytetty Kansallisarkiston Tuomiokirjahaku-verkkopalvelussa (https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/), jossa on tarjolla yli kolme miljoonaa sivua 1800-luvun tuomiokirjoja koneluetussa muodossa. Koneluettuihin teksteihin on mahdollista tehdä Google-tyyppisiä hakuja, mikä mahdollistaa tiedon hakemisen suuresta aineistomäärästä. Tämän lisäksi koneluetun tekstin lukeminen on helpompaa kuin alkuperäisen, käsin kirjoitetun tekstin.
​
Kansallisarkisto on ottanut sekä käsin kirjoitetun tekstin tunnistuksen että joukkoistamisen, eli suuremman yleisön osallistamisen, osaksi toimintaansa. Vapaaehtoisten osaamista ja apua on pyydetty mm. sotapäiväkirjatalkoisiin kesällä 2022 sekä Suomalaiset Venäjällä -hankkeen tutkimusaineistojen tallentamiseen. Nyt alkaneet 1700- ja 1800-lukujen käsialojen talkoot ovat olleet aiempia pienimuotoisempi projekti, sillä näiden vuosisatojen käsialojen puhtaaksikirjoittaminen vaatii erityistä osaamista vanhoista käsialoista ja ruotsin kielen taitoa. Talkoolaisia haettiin Kansallisarkiston sosiaalisen median kanavilla ja mukaan saatiin pieni, mutta tehokas joukko osaavia vapaaehtoisia. Apua talkoisiin saatiin myös Itä-Suomen yliopiston kanssa tehdyllä yhteistyöllä.
​

​Transkribus mahdollistaa käsialojen koneavusteisen tulkinnan

Puhtaaksikirjoittamistyö tehdään Transkribus Lite -nimisessä sovelluksessa. Transkribus (https://readcoop.eu/transkribus/) on READ-osuuskunnan ylläpitämä tekstintunnistuspalvelu, jonka avulla voidaan luoda opetusaineistoa, harjoittaa käsialamalleja ja konelukea sovellukseen ladattua puhtaaksikirjoittamatonta aineistoa. Sovellus on vapaasti käytettävissä internetissä.
​
Käsialantunnistustalkoisiin valittiin monenlaista aineistoa Kansallisarkiston kokoelmista, muun muassa kirjeitä, muistelmia ja päiväkirjoja, joista otetut digitaaliset kuvat ladattiin Transkribus-sovellukseen. Digitaalisiin kuviin tehdään Transkribuksessa ensin sivun asettelun tunnistus, joka piirtää kuvaan rivit, joilla kone tunnistaa olevan tekstiä. Tämän jälkeen tekstiä voidaan alkaa kirjoittaa puhtaaksi kirjain kirjaimelta ja välimerkki välimerkiltä. Puhtaaksikirjoitettaessa on tärkeää kirjoittaa teksti juuri siten kuin se kuvassa on. Alkuperäisen kirjoittajan tekemiä kirjoitusvirheitä ei korjata.
​

​Vanhat käsialat eivät avaudu helpolla

1700-luvulla ruotsia kirjoitettiin uusgoottilaisella tyylillä, johon sekoitettiin humanistikirjoitusta. Pystysuorat linjat ja vahvat kulmat olivat ominaisia uusgoottilaiselle tyylille 1500-luvulla, mutta 1600-luvun aikana tyyli vakiintui oikealle taipuvaksi, pehmeäksi, koukeroiseksi ja koristeelliseksi. 1700-luvulla kirjaimiin lisätyt silmukat korostuivat entisestään.

Esteettisyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta pidettiin tärkeänä, minkä vuoksi kirjeiden, päiväkirjojen ja pöytäkirjojen muoto oli ensisijaisen tärkeä. Kieliopilla ei ollut samanlaista asemaa kuin nykypäivänä. Lyhenteiden käyttö väheni varhaisella uudella ajalla, mutta niitä käytettiin edelleen 1700-luvulla. Erikoismerkkien lisäksi sanoja lyhennettiin keskeltä ja lopusta. Kohdat voi tunnistaa kontraktio- ja suspensiomerkeistä.
Uusgoottilainen tyyli oli ennen kaikkea protestanttisen Euroopan kirjoitustyyli. Katolisessa Euroopassa käytettiin humanistikirjoitusta. Myös Ruotsissa latinan- ja ranskankieliset sanat ja sanonnat kirjoitettiin humanistikirjoituksella ja sitä käytettiin tehokeinona korostamaan esimerkiksi erisnimiä. Suomea saatettiin kirjoittaa humanistityylisesti niin, että jokunen kirjaimista oli uusgoottilaista tyyliä.
​
Voimme puhua vuosisadoille ominaisista tyyleistä vain viitteellisesti, sillä muutokset tapahtuivat hitaasti ja vaihtelevuutta oli paljon. Ihmisen käsialassa on persoonallisia ominaispiirteitä ja yleensä hän säilyttää oppimansa kirjoitustyylin läpi elämänsä. Siksi myös historiallisesta lähdeaineisosta löytyy monenlaisia paleografisia ulottuvuuksia.
Ennen puhtaaksikirjoittamiseen ryhtymistä on hyvä tehdä hieman ennakkotutkimusta työn sujuvoittamiseksi. Kokenutkin paleografi saa apua tutkimuskirjallisuudesta, käsialaoppaista, sanastoista sekä tietysti toisilta osaajilta.
​

​Piispa Gezeliuksen konseptikirja

Piispa Johannes Gezelius nuoremman (1647–1718) konseptikirja on yksi vanhimmista aineistokokonaisuuksista talkoissa. Konseptikirja on tiivistelmä lähetettyjen kirjeiden sisällöstä. Koneluvun opetusaineistona tämän konseptikirjan hyöty on siinä, että siinä on vain kahden henkilön käsialaa. Puumerkeistä päätellen tiivistelmät on kirjoittanut todennäköisesti piispan apulainen tai sihteeri. Sitä on täydennetty ja korjattu marginaaleihin mahdollisesti Gezeliuksen itsensä toimesta.
​
Gezelius nuorempi tunnetaan isänsä kanssa tekemästään työstä ruotsinkielisen Raamatun selitysteoksen parissa. Hän opiskeli suurvalta-Ruotsissa Tartossa, Uppsalassa, Turussa sekä ulkomailla ja päätyi lopulta teologian professoriksi Turun akatemiaan. Hän jatkoi isänsä tehtävässä Turun piispana, jonka lisäksi hänet nimettiin Narvan superintendentiksi, joka hoiti Inkerinmaan piispallisia toimia sekä Viipurin hiippakunnan piispan tehtävien hoitajaksi. 
​

​Konseptikirja ajoittuu suuren Pohjan sodan aikaan vuosiin 1712–1715. Sota levisi kohti pohjoista Inkerinmaalta lähtien. Pähkinälinnan ja Nevanlinnan taistelut voitettuaan venäläiset tuhosivat Käkisalmen lääniä ja Karjalaa sekä tekivät hävitysretkiä muun muassa Savoon. Vuosikymmenen taitteessa etelän taistelukentiltä palaavat ruotsalaissotilaat sekä heitä seuraavat venäläiset levittivät ruttoa myös tuolloin rauhallisemmalla Suomenlahden rannikolla.

Vuonna 1712 sota kuumeni uudelleen Suomessa ja niin kutsutun isonvihan eli venäläisen miehitysajan katsotaan alkaneen vuonna 1713 ja kestäneen Uudenkaupungin rauhan solmimiseen saakka. Gezelius pysyi Turussa keskikesään 1713, mutta matkusti valtiopäiville Tukholmaan hieman ennen kuin venäläiset saapuivat Turkuun. Valtiopäivillä Gezelius kannatti Kaarle XII:n siskon Ulrika Eleonoran ryhtymistä rauhantunnusteluihin kuninkaan poissa ollessa. Helmikuussa 1714 Gezelius puhui istunnossa, että rauhaa tahtoivat kaikki eivätkä rauhantunnustelut voineet olla kuninkaan tahdon vastaisia, kunhan vain se tapahtuisi tämän korkea arvo säilyttäen.

Puhtaaksikirjoittaessaan talkoolainen pääsee tutustumaan sota-ajan kirjeiden sisältöön. Tiivistelmistä käy ilmi, että sota-aikanakin keskusteltiin tavanomaisista hallinnollisista asioista kuten virantäytöistä, mutta myös sota näkyy kirjeissä. Kirkko oli tiiviisti mukana ihmisten elämässä. Monet papeista jäivät seurakuntiinsa, vaikka heitä vangittiin ja kidutettiin – myös julkisesti. Kynnelle kykenevät pakenivat venäläisten armeijan tieltä kohti länttä.
​
Kirjeessään kesällä 1714 Gezelius lohdutti isonvihan kauhuja kokenutta pastori Jacob Carlqvistia hänen pakomatkallaan kohti Ruotsia, että ”Sama armollinen Jumala suojelee edelleen heitä, joilla on luja usko Häneen, ja suo meille kurjille armossaan kauan odotetun rauhan!” 15. heinäkuuta 1714 Gezelius kuitenkin arveli rovasti Georg Helsingiukselle, että paluu rauhallisempiin aikoihin tulee vielä lykkääntymään, kuten kävikin. Valitettavasti Carlqvistkaan ei päässyt pakenemaan näkemättä ja kokematta vielä uusia väkivallantekoja. 
​  

​Yhteistyöllä kohti 1700-luvun käsialamallia

Blogin kirjoittajat ovat olleet talkoissa aktiivisesti mukana. Kansallisarkistossa tutkijana työskentelevä Sanna Joska koordinoi talkoita arkiston puolesta. Karjalan tutkimuslaitoksella työskentelevä historiantutkija Jenni Merovuo on mukana talkoolaisena sekä Itä-Suomen yliopiston yhteyshenkilönä. Myös paleografian kurssille keväällä osallistuneet historian opiskelijat pääsivät tutustumaan yhteistyöhön.

Kansallisarkiston kannalta vapaaehtoisten tekemä puhtaaksikirjoittamistyö on ollut valtavan tärkeää. Käsialantunnistustalkoiden koordinointi on ollut palkitsevaa, mutta aikaa vievää työtä. Yhteistyössä ja osaamisen jakamisessa on kuitenkin voimaa. Mahdollisimman hyvin toimiviin, laajoihin käsialamalleihin tarvitaan satojatuhansia, jopa yli miljoona, puhtaaksikirjoitettua sanaa, eikä tällainen määrä synny hetkessä. Käsialamallien luomisen ei ole tarkoitus hyödyntää pelkästään Kansallisarkistoa ja sen tavoitteita, vaan yhtä lailla auttaa niin historiantutkijoita työssään kuin sukututkijoita pääsemään historiallisten lähteiden jäljille.
​
Historiantutkijalle yhteistyö on ollut yhtä lailla tärkeää. Yhteisön tuki Transkribus-ohjelman käytössä on parantanut henkilökohtaisia valmiuksia hyödyntää digihumanistisia menetelmiä tutkimustyössä. Moni Transkribus-sovellukseen liittyvä kysymys on saanut vastauksen talkoolaisten ryhmä-chatissa ja verkkotapaamisissa. Laajan koulutusaineiston ansiosta tuleva käsialamalli on laadukkaampi kuin mitä tutkija yksin pystyisi tuottamaan. 
​
​

​Kirjallisuus

Impola, Petteri & Frigren, Pirita & Karonen, Petri & Roitto Matti & Räihä Antti. Vanhojen käsialojen lukutaito ja digitaalisen ajan historiantutkimus. Teoksessa Petteri Impola, Pirita Frigren, Petri Karonen, Matti Roitto & Antti Räihä (toim.) Vanhojen käsialojen lukuopas. Gaudeamus. 11–19. 

Karonen, Petri 1998. Vanhat käsialat keskiajalta 1800-luvulle. Teoksessa Vanhojen käsialojen lukukirja. Toim. Petri Karonen, Toivo Nygård, Heikki & Kustaa H. J. Vilkuna. Kampus kustannus. 9–12.

Lamberg, Marko 2020. Latinalainen paleografia. Teoksessa Keskiajan avain. Toim. Marko Lamberg, Anu Lahtinen ja Susanna Niiranen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 365–378.

Laasonen, Pentti 2009. Vanhan ja uuden rajamaastossa. Johannes Gezelius nuorempi kulttuurivaikuttajana. Historiallisia Tutkimuksia 245. SKS. https://www.doria.fi/handle/10024/182960 

Lind, Gunnar. Brända hemman Roslagen. Det ryska anfallet mot Stockholms skärgård 1719. Carlsson Bokförlag.

Vilkuna, Kustaa H. J. 2005. Viha. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. Historiallisia Tutkimuksia 229. SKS.

Vanhat käsialat ja asiakirjat. Valtionarkisto 1977.

Gezeliuksen ja hänen sukulaistensa muistiinpanoja, saarnoja (myös suomeksi), kirjeenvaihtoa ym. lähdemateriaalia löytyy digitoituna Doriasta useassa niteessä nimeltään Gezelius-Olevercreutz -sukuarkisto 1634–1797. https://www.doria.fi/discover?scope=%2F&query=Gezelius-Olivecreutz&submit=
​
Gezelius nuoremman konseptikirja digitoituna Kansallisarkiston Astia-palvelussa: https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=1149799627

Jenna Pitkänen, filosofian maisteri
 
Mielenkiinto uskomustarinoihin ja paikallistarinoihin heräsi, kun kiinnostuin suku- ja paikallistutkimusharrastuksena lapsuuden kotipaikkakunnastani. Olen käynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistolla Joensuussa etsimässä kerääjä- ja paikkakuntahaulla uskomus- ja paikallistarinoita, kuten aarretarinoita, paikkojen nimien syntytarinoita ja pirutarinoita. Uskomustarinat, kuten aarre- ja pirutarinat ovat sellaisia, mitkä toistuvat sisällöltään samankaltaisina eri paikkakunnilla. Ismo Björnin blogiteksti kummituksista innosti pohtimaan, minkälaisia piru- ja aarretarinoita Pohjois-Karjalasta on talletettu arkistoon. Nostan tekstissä esille joitain tarinoita, jotka ovat löytyneet arkiston paikkakunta- ja kerääjähaun avulla. Tekstissä on käytetty myös haun ulkopuolista äänitiedostoaineistoa. Tekstin lopussa annan vinkkejä Suomalaisen kirjallisuuden seuran kerääjä ja -paikkakuntahaun käyttämiseen.
 
Aarretarinoita
Aarretarinat ovat maagisia ja myyttisiä kansantarinoita, jotka sijoittuvat todellisiin paikkoihin. Tarinoissa on tavallisesti mukana aarteesta kertovia unihaltijoita tai muita uniolentoja, aarteen paikan osoittavia hahmoja, aarretulia ja -matoja ja erikoisia ehtoja aarteen saamiseksi, kuten uhraaminen. Joihinkin tarinoihin liittyy epäonnistunut aarteen nostamisyritys.
 
Järvet, lähteet, saaret, luodot ja joet ovat aarretarinoiden paikkoja. Tarinoiden mukaan Pyhäselän Hopeasaareen ja Pielisjoen Ruuhisaareen on kätketty aarteet. Hopeasaaren aarteen löytämiselle on asetettu ehtona etsijän ajaminen saareen yhden yön ikäisellä varsalla juuri jäätynyttä jäätä pitkin. Ruuhisaaren aarteen saa heittämällä tietyn painoisen kirveen usean kymmenen metrin päähän saareen. Valtimolla on tarinan mukaan aarre Autiojoessa, jonka upottamispaikalle pitää kulkea juuri jäätynyttä jäätä pitkin ja viedä paikalle yhden yön ikäinen ihminen. Tarina kertoo padan nousseen vedenpinnalle ja uponneen takaisin joen pohjaan.
 
Tarinoiden aarteet on haudattu myös maahan, mutta paikat voivat olla toisenlaisiakin. Kiteellä on kallio, jonka aarteen eräs paikkakuntalainen emäntä yritti tarinan mukaan löytää. Emäntä näki unessa haltijan, joka neuvoi emäntää lähtemään vanhana juhannusyönä kalliolle ruoka-astia mukanaan. Hän teki neuvon mukaan, mutta lähti peloissaan pois kalliolta kuullessaan miesten puhetta. Haltija oli unessa nimittäin sanonut naiselle, että verinen miehen pää ilmestyy kalliosta eikä sitä saa pelätä.
 
Valtimolla sijaitsee Aarrekynnäs-niminen luonnonpaikka, jossa on kerrottu olevan aarre. Valtimolaisen naisen tarinan mukaan Aarrekyntään aarteen sai itselleen syysyönä hirvensarvesta tehdyn jauheen avulla, mutta itse hän ei koskaan uskaltanut etsiä aarretta. Mieskertoja kertoi aarteista tarinoita, jotka olivat tuntuneet hänen lapsuudessaan jännittäviltä. Kertojan tuntemat mies ja vaimo olivat tekemässä Aarrekyntäällä koivuvastoja, kun puun sisältä alkoi kuulua aivan kuin rahan helinää. Heidän olisi pitänyt tietää loitsu, jotta aarteen haltija olisi tiennyt aarteen etsijöistä.
 
Pirutarinoita

Hugo Simberg 1897. Piru padan ääressä. Kansallisgalleria ja Ateneumin taidemuseo.
 
Pirutarinat ovat kansantarinoita, joissa kohtaavat tavallisesti ihminen ja piru. Piru näyttäytyy syntinä tai rikkomuksina pidettyjen asioiden, kuten kortinpeluun, tanssimisen ja huijaamisen yhteydessä. Joensuulainen nainen kertoi nuoruudessaan tanssien jälkeen kohdatusta pirusta. Kertoja ja joukko muita nuoria kävelivät Joensuussa Pekkolan kohdalla, jossa sijaitsi kertomishetkellä 1960-luvulla vanhainkoti. Nuoret näkivät sarvipäisen, kavio- ja ihmisjalkaisen pirun kallion kolossa. Seurueen pojat olisivat halunneet mennä katsomaan pirua lähemmin, mutta tytöt kielsivät heitä ja kaikki lähtivät nopeasti koteihinsa. Sama piru oli kuulemma näyttäytynyt myös Nepenmäellä. Toinen tarina kertoo miesten kortin peluusta Penttilän sahalla. Pelikortti tipahti kesken pelin pöydän alle. Korttia nostaessa kavio- ja ihmisjalkainen piru näyttäytyi pöydän alla.
 
Tarinoiden pirut asustavat tavallisesti talossa tai kivikkoisessa paikassa, kuten onkalossa, rotkossa, kallionkolossa tai luolassa. Liperin Korpivaarassa kalliossa asui tarinan mukaan piru vanhoina aikoina. Erään naisen lehmä oli joutunut suohon ja hän pohti ääneen, oliko piru ajanut eläimen suohon. Kalliossa asunut piru kuuli kaiken ja nosti lehmän suosta, kun nainen meni hakemaan apua. Naisen palattua lehmä oli laitumella ja hän tokaisi Jumalan nimeen lehmän ylös pääsemisestä. Piru suuttui kunnian antamisesta Jumalalle ja muutti pois Korpivaarasta. Onpa pirusta kerrottu jääneen kavio- ja ihmisjalan jälkiä Joensuun entisen Pielisensuun Vestinkallion alueen kallioon.
 
Tarinoiden piru kiusaa, huijaa, viettelee sekä tuomitsee ja rankaisee ihmisiä synnin teosta, huijaamisesta tai rikkomuksista. Enolaisen miehen tarinassa karvainen piru tuli kahta kylän asukasta, miestä ja poikaa vastaan heinänteon aikana. Piru sanoi miehelle, että mies joutuu tilille hänen kanssaan. Mies oli vain vastannut, ettei hänellä ole tilin tekemistä pirun kanssa.
 
Tarinoissa ihminen voi tehdä sopimuksen pirun kanssa ja menettää sielun pirulle saadakseen menestystä, omaisuutta tai apua. Osassa tarinoista sopimus myös raukeaa. Ilomantsilainen mies kertoi ilmeisesti kuulemansa tarinan pirun kanssa tehdystä sopimuksesta. Sopimuksen mukaan jänisansoihin tulisi jäniksiä, mutta samalla mies myi sielunsa pirulle. Mies keksi, että hän laittaa yhden jänisansoista korkeaan kuusen latvaan, ettei piru saisi jäniksiä kaikkiin ansoihin. Piru yritti ajaa jäniksiä ansaan onnistumatta eikä mies menettänyt sieluaan pirulle.
 
Vinkkejä paikkakunta- ja kerääjähakuun
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Perinteen ja nykykulttuurin kokoelman kerääjä ja -paikkakuntahakua ja siihen sisältyviä kirjoituksia pääsee käyttämään ja lukemaan Joensuussa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkiston toimipisteellä.
 
Käynnistä kannattaa sopia toimipisteen henkilökunnan kanssa etukäteen, jotta he voivat varata sinulle työskentelypaikan tutkijasalista. Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkiston nettisivuilta löytyvät Joensuun toimipisteen yhteystiedot.

Ennen hakua voi pohtia minkälaisia perinnelajeja (esim. sadut, leikit, kansanlaulut) haluaa tarkastella. Apua saa perinnelajien luettelosta, joka on saatavilla arkistolla sekä Suomalaisen kirjallisuuden seuran internetsivulla.
 
Joensuussa hakutoiminnolla voi etsiä aineistoja paikkakunnan, kerääjän tai perinnelajin mukaan. Haun avulla henkilökunta etsii pääkortistosta mikrofilmatun aineiston numerot ja halutun aineiston luettavaksi. Helsingin toimispisteellä voi käyttää apuna perinnelajien ja aihepiirin mukaan muodostettuja kopio- ja viitekortistoja.
 
Tarkempien kopio- ja viitekortistojen puuttumisen vuoksi Joensuu toimipisteellä tekstien etsimisessä ja lukemisessa saattaa tarvita pitkäjänteisyyttä. Siksi onkin hyvä lähteä liikkeelle sellaisesta kirjoittajasta, jolla on paljon tekstejä. Käsialojen lukutaidosta on hyötyä, koska iso osa teksteistä on kirjoitettu käsin ja osa teksteistä voi olla vaikeaselkoisia.
 
On hyvä muistaa, että aineistoihin on voitu asettaa käyttörajoituksia. Kertoja voi kertoa käyttörajoituksesta esimerkiksi saatetekstissä, loppusanoissa tai tietyn tekstin kohdalla. Lisäksi julkaistavien tekstien suorien lainausten käytöstä kannattaa keskustella henkilökunnan kanssa, koska he osaavat neuvoa täytyykö lainauksille hakea käyttölupaa. Viittauskäytännöistä on myös hyvä käydä keskustelua henkilökunnan kanssa.
 
Tekstin lähteet:
Klemettinen Pasi. Kansanuskon yöpuoli: Hiidet, maahiset ja muut demonit. 2022.
Purola Mari. Pirun ja ihmisen sopimus. Elore 1/2020.
Sarmela Matti. Suomen perinneatlas. 1994.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma:
SKS KRA. Hirvonen, Olga. TK 17: 30, 31, 43, 44, 55. 1961. Joensuu.
SKS KRA. Peimi, Einari. KT 241: 76. 1939. Ilomantsi.
SKS KRA. Lappalainen, Lauri. KRK 161: 186. 1935-1936. Liperi.
SKS KRA. Kähkönen, Ida. KRK 160: 58. 1936. Kitee.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto, äänitteet:
Ilomantsi. SKS JPA. KarTL 14. 1971. Karhapää, V.
Valtimo. SKS JPA. KarTL 58. 1973. Häkkinen, M.
Valtimo SKS JP. KarTL 53. 1973. Häkkinen, O.
 
Lisää piruista ja aarteista:
Purola Mari. Kaupat pirun kanssa: suomalaisia uskomustarinoita pirun ja ihmisen sopimuksesta. 2021.
Myllyniemi Satu-Maarit. Maaginen aarrekartta: eräretki 200 kainuulaiseen tarinapaikkaan. 2016.