LUKUVINKKEJÄ PÄÄSIÄISEEN ÄLÄ MENE KANINKOLOON - UUSINTA KIRJALLISUUTTA AJANKOHTAISISTA SALALIITTOTEORIOISTA

Jani Karhu, tutkija, FT
​

Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti samalla uutisotsikoihin Venäjän levittämän salaliittosotapropagandan: Ukrainaa johtavat narkomaaninatsit, USA pyörittää Ukrainassa lukuisia bioaselaboratorioita, Venäjä taistelee Ukrainassa Pride-synnillisyyttä vastaan ja niin edelleen. Harhaiset ja perättömät väitteet vaikuttavat monelta osin pöyristyttäviltä ja naurettavilta. Surullisen ilmiöstä kuitenkin tekee se, että viestillä on myös tarttumapintaa ja se on tietenkin suunnattu venäläisille osana sodan oikeutuksen retoriikkaa. Viestin ovat kuitenkin ottaneet omakseen myös jotkut suomalaiset.

Yle raportoi verkkosivuillaan 11.4. sosiaalisessa mediassa myös suomalaisten levittämästä Venäjän propagandasta. Venäjän viestiä toistetaan etenkin samoissa vaihtoehtopiireissä, jotka olivat aktiivisia koronaan liittyvien salaliittoteorioiden levittämisessä tai rokotteiden vastustamisessa. Aihe on muuttunut, mutta agenda pysyy samana: valtavirtamediaa ja virallista totuutta vastustetaan, sillä oikea totuus löytyy muualta. Samasta ilmiöstä kirjoitti verkkosivuillaan myös Helsingin Sanomat 9.4.2022.

Salaliittoteoriat ovat nyt pinnalla myös kirjallisuudessa. Maaliskuussa 2022 julkaistiin lähes samaan aikaan kaksi salaliittoteorioita esittelevää ja arvioivaa teosta: Markus Tiittulan (Johnny Kniga) Taistelu totuudesta: Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti? ja Pasi Kiviojan (Docendo) Salaliittoteorioiden ihmemaassa.
Molemmissa kirjoissa esitellään viime aikoina eniten näkyvyyttä ja huomiota saaneita salaliittoteorioita sekä arvioidaan ilmiön ja teorioiden taustoja ja motiiveja sekä vaikutuksia yhteiskuntaan ja myös teorioiden levittäjiin. Suuren huomion kirjoissa saavat etenkin USA:ssa levinneet poliittiset salaliitot ja Donald Trumpin toiminta. Suomen osalta perehdytään muun muassa koronapandemiaan liittyviin käsityksiin.

Kirjat täydentävät hyvin toisiaan, vaikka paljon toistoakin on, koska esillä olevat salaliittoteoriat ovat pitkälti samat. Molemmissa teoksissa kirjoittajan ote on asiallisen arvioiva, eikä lukijalle tule tuntemusta kohu- tai muuten vinouttavasta tarkoitushakuisuudesta. Kirjoittajat ovatkin journalismin ammattilaisia. Markus Tiittula on pitkään Yhdysvalloissa asunut vapaa toimittaja ja Kivioja vapaa toimittaja ja yhteiskuntatieteiden tohtori. Kiihkeä oikeiston kannattaja tosin saattaa kirjoja lukiessaan tuntea tarvetta kiemurteluun, sillä poliittisten salaliittojen kehittäminen ja levittäminen on viime aikoina ollut näkyvimmin oikeistopopulistien heiniä. Tämä seikka korostuu etenkin USA:ssa pitkään asuneen Tiittulan havainnoissa.

Kirjat luettuaan voi todeta, että tämän tekstin alussa mainitut Ukrainaan liitetyt väittämät ovat samaa sukua USA:ssa levinneisiin väitteisiin poliittisten vastustajien pedofiliaringeistä, vauvojen verenjuonnista ynnä muista täysin absurdeista salaliittoteorioista. Väitteitä käytettiin USA:n presidentinvaalien alla demokraattien mustamaalaamiseen. Ensin oli pizzagate, jossa väitettiin demokraattien pyörittävän pedofiliarinkiä washingtonilaisen pitserian kellarissa, ja sitten tuli kansainvälisiin mittakaavoihin paisunut sakeita salaliittoteorioita yhdistellyt Qanon-liike. Tiittula ja Kivioja kertovat, kuinka molemmissa tapauksissa jäljet johtavat oikeistokonservatismiin, mutta ennen kaikkea ajatusmaailmaan, jossa totuudella ei ole lainkaan sitä määritelmää mihin olemme tottuneet. Se on hämmentävää ja häiritsevää.
​
Maailmaa hallitsevat liskoihmiset, maailma hallitseva salainen talouseliitti, illuminaatti, juutalaispankkiirit, siriuslaiset tai vauvojen verta juovat demokraatit, jotka tuhoavat Yhdysvaltojen kulttuurin ja ennen kaikkea ja mikä pahinta, rajoittavat aseenkanto-oikeutta. Tiittulan ja Kiviojan kirjoista välittyy lohduton kuva Yhdysvaltojen henkisestä tilasta 2020-luvulla. Koronapandemian aikana samoja väristyksiä sai kokea myös Suomessa. Koronarokotteessa on mikrosiruja ja 5-g taajuudella ohjataan ihmisiä, joitakin esimerkkejä mainitakseni. Puheenparsi siirtyi Atlantin takaa meille lähes ilman suodatinta. Viralliseen totuuteen uskovat ovat lampaita, ja jokaisen tulisi tehdä oma tutkimuksensa ja löytää se totuus, jota valtavirtamedia, tiedeyhteisö ja useimmat poliitikot piilottelevat.
​

​Dollarin setelin kuvitukseen liittyy paljon erilaista symboliikkaa. Pyramidin huipulla oleva silmä on niin kutsuttu kaikkinäkevä silmä, joka nykyisin yhdistetään usein sala­seuroihin, kuten vapaamuurareihin ja Illuminatiin, jotka ovat salaliittoteoreetikoiden piirissä suosittuja ehdokkaita kulissien takaisiksi todellisiksi maailman johtajiksi.
Kuva: Pixabay

Kivioja oli kirjaa kirjoittaessaan mukana Turun yliopiston psykologian oppiaineessa FINSCI-hankkeessa, jossa hän tutki suomalaisten uskoa salaliittoteorioihin. Kirjassa esitetään tuoreita tuloksia suomalaisten uskomuksia koskevasta kyselytutkimuksesta. Tulosten perusteella varsin monet suomalaiset uskovat ainakin joihinkin salaliittoihin. Ja onhan salaliitoissa erojakin. On eri asia uskoa, että virallinen selitys J. F. Kennedyn murhasta on turhan simppeli kuin että kuulennot ovat lavastettuja ja maapallo on litteä.
Tiittula ja Kivioja osoittavat, että salaliittoteorioiden ja hämärtyneen totuuskäsityksen kaninkoloon (sanonta viittaa Liisan tippumiseen psykedeeliseen kaninkoloon Lewis Carrolin klassikkoteoksessa) uppoaminen on salakavala ja usein myös traaginen tapaus.

Salaliittoteorioita levitetään ja kehitellään monista syistä. Joillekin se on vallankäyttöä ja poliittista opportunismia, joillekin taloudellinen bisnes, toisille taas totisinta totta, olipa kyse kuinka sakeista teorioista tahansa. Jos ihminen saadaan uskomaan vauvoja syöviin uutistoimittajiin tai maailmaa hallitseviin liskoihmisiin, on hänen henkilökohtainen tragediansa mittava. Salaliittoteoreetikoiden yhteisöt ovat itseään ruokkivia noidankehiä, ja moni ”totuuden etsijä” on niin epäluuloinen kaikkea valtavirtaista vastaan, että hakee kaiken tietonsa vain salaliittoyhteisönsä sisältä.  Kaninkolo vangitsee, eikä huuruisten teorioiden osoittaminen valheiksi välttämättä auta mitään, vaan päinvastoin. Miksi jotkut hurahtavat sivustakatsojan näkökulmasta aivan absurdeihin teorioihin? Kirjoissa esitetään tästä pohdintoja, mutta yhtä tyhjentävää vastausta ei ole.

Yhteiskunnallisesti arveluttavinta on mielestäni kirjoissa vahvasti esillä oleva totuuden menetys. Maailma, jossa totuus menetetään tilannekohtaiselle puoskaroinnille tai täysin häikäilemättömille ”vaihtoehtoisille faktoille”, on ennustamaton, kaoottinen ja yhteiskuntajärjestykseltään kulloisenkin ”faktansa” kovimmin huutavan tai nyrkkiään heristävän käsissä. Tiittula onkin osuvasti nimennyt teoksensa Taisteluksi totuudesta.

Tutkijat ja asiantuntijat ovat jo jonkin aikaa joutuneet tuskailemaan tämän taistelun kanssa. Medialla on tässä ollut oma ambivalentti roolinsa. Totuuden kokijoille ja oman googletutkimuksensa tehneille on annettu paljon näkyvyyttä ja siten myös roolia virallisena nähdyn totuuden uskottavana haastajana. Etenkin Kiviojan teoksessa pohditaan myös tätä hankalaa kysymystä: ajankohtaisista ilmiöstä tulee kirjoittaa ja hörhötarinat myyvät, mutta samalla saatetaan antaa liian kyseenalaistamaton tila salaliittoteorioiden ja usein täyden potaskan levittämiselle.

Etenkin Tiittulan kirjassa välittyy omasta mielestäni jopa dystooppinen kuva tämän päivän Yhdysvalloista poliittisesti ja sielunmaisemaltaan jakautuneena kansana. Suomi ei samaan tilaan yhtä helposti luisu, mutta näkemykseni perusteella immuuneja ei olla täälläkään ja taistelu totuudesta on aivan yhtä relevantti. Jo aikaisemmin todettujen haasteiden lisäksi Ukrainassa meneillään olevan sodan vuoksi tulevaisuus on täynnä uhkakuvia: NATO-keskustelu ja siihen liittyvät valinnat mahdollisine seurauksineen, uusi pakolaiskriisi, ilmastonmuutos, luontokato, ruokapula, inflaatio, lakot ja energiakriisi. Eikä koronapandemiakaan ole vielä ohi. Uhkakuvat kärjistävät yhteiskunnallista keskustelua ja kärjistynyt tilanne synnyttää aina salaliittoteorioita, vaihtoehtoisia faktoja, epäilyjä tiedon pimittämisestä, ja vastakkainasettelua. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden on syytä varautua, että heitä tullaan haastamaan ja etenkin sosiaalisen median syövereistä tulee pulppuamaan jos jonkinlaisia ”totuuksia”, jopa entistä aggressiivisemmin.
​
Tiittulan ja Kiviojan teokset ovat molemmat lämpimän lukusuosituksen arvoisia. Kirjat eivät ole kattava listaus kaikista mahdollisista salaliittoteorioista tai pseudotieteellisistä horinoista. Sen sijaan molemmat teokset syventävät ansiokkaalla tavalla käsitystämme salaliittoteorioiden olemuksista ja niihin uskovien ajattelusta ja motiiveista. Vaikka tämä kirjoitus on sävyltään varoitteleva ja kirjojen sisältö joiltakin osin jopa järkyttävää luettavaa, kannattaa kaninkoloihin tutustua ennen kaikkea siksi, että tietää pysyä erossa sellaiseen törmätessään.