vapaaehtoiset opettavat koneelle 1700-luvun koukeroita

Sanna Joska, Kansallisarkisto ja Jenni Merovuo, Itä-Suomen yliopisto
​

​Kansallisarkisto aloitti helmikuussa 2023 käsialantunnistustalkoot, jossa pyydettiin vapaaehtoisten apua 1700- ja 1800-lukujen tekstien puhtaaksikirjoittamiseen. Puhtaaksikirjoitettujen tekstien, niin kutsutun opetusaineiston, avulla kehitetään käsialamalleja, jotka osaavat lukea käsin kirjoitettua tekstiä. Digitoidut aineistot prosessoidaan käsialamallilla, minkä tuloksena saadaan käsin kirjoitetuista aineistoista koneluettuja tekstejä.

Tällaista tekoälyä hyödyntävää teknologiaa on käytetty Kansallisarkiston Tuomiokirjahaku-verkkopalvelussa (https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/), jossa on tarjolla yli kolme miljoonaa sivua 1800-luvun tuomiokirjoja koneluetussa muodossa. Koneluettuihin teksteihin on mahdollista tehdä Google-tyyppisiä hakuja, mikä mahdollistaa tiedon hakemisen suuresta aineistomäärästä. Tämän lisäksi koneluetun tekstin lukeminen on helpompaa kuin alkuperäisen, käsin kirjoitetun tekstin.
​
Kansallisarkisto on ottanut sekä käsin kirjoitetun tekstin tunnistuksen että joukkoistamisen, eli suuremman yleisön osallistamisen, osaksi toimintaansa. Vapaaehtoisten osaamista ja apua on pyydetty mm. sotapäiväkirjatalkoisiin kesällä 2022 sekä Suomalaiset Venäjällä -hankkeen tutkimusaineistojen tallentamiseen. Nyt alkaneet 1700- ja 1800-lukujen käsialojen talkoot ovat olleet aiempia pienimuotoisempi projekti, sillä näiden vuosisatojen käsialojen puhtaaksikirjoittaminen vaatii erityistä osaamista vanhoista käsialoista ja ruotsin kielen taitoa. Talkoolaisia haettiin Kansallisarkiston sosiaalisen median kanavilla ja mukaan saatiin pieni, mutta tehokas joukko osaavia vapaaehtoisia. Apua talkoisiin saatiin myös Itä-Suomen yliopiston kanssa tehdyllä yhteistyöllä.
​

Ote puhtaaksikirjoitetusta sivusta Transkribuksessa, jossa piispa Gezelius kirjoittaa eversti Jacob Danielssonille Käkisalmen kirkonpalvelijoiden tilanteesta tammikuussa 1714. Käsialassa näkyy 1700-luvulle tyypillinen koristeellisuus, lyhenteiden käyttö sekä uusgoottilaisen ja humanistikirjoituksen yhdisteleminen.
​

​Transkribus mahdollistaa käsialojen koneavusteisen tulkinnan

Puhtaaksikirjoittamistyö tehdään Transkribus Lite -nimisessä sovelluksessa. Transkribus (https://readcoop.eu/transkribus/) on READ-osuuskunnan ylläpitämä tekstintunnistuspalvelu, jonka avulla voidaan luoda opetusaineistoa, harjoittaa käsialamalleja ja konelukea sovellukseen ladattua puhtaaksikirjoittamatonta aineistoa. Sovellus on vapaasti käytettävissä internetissä.
​
Käsialantunnistustalkoisiin valittiin monenlaista aineistoa Kansallisarkiston kokoelmista, muun muassa kirjeitä, muistelmia ja päiväkirjoja, joista otetut digitaaliset kuvat ladattiin Transkribus-sovellukseen. Digitaalisiin kuviin tehdään Transkribuksessa ensin sivun asettelun tunnistus, joka piirtää kuvaan rivit, joilla kone tunnistaa olevan tekstiä. Tämän jälkeen tekstiä voidaan alkaa kirjoittaa puhtaaksi kirjain kirjaimelta ja välimerkki välimerkiltä. Puhtaaksikirjoitettaessa on tärkeää kirjoittaa teksti juuri siten kuin se kuvassa on. Alkuperäisen kirjoittajan tekemiä kirjoitusvirheitä ei korjata.
​

​Vanhat käsialat eivät avaudu helpolla

1700-luvulla ruotsia kirjoitettiin uusgoottilaisella tyylillä, johon sekoitettiin humanistikirjoitusta. Pystysuorat linjat ja vahvat kulmat olivat ominaisia uusgoottilaiselle tyylille 1500-luvulla, mutta 1600-luvun aikana tyyli vakiintui oikealle taipuvaksi, pehmeäksi, koukeroiseksi ja koristeelliseksi. 1700-luvulla kirjaimiin lisätyt silmukat korostuivat entisestään.

Esteettisyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta pidettiin tärkeänä, minkä vuoksi kirjeiden, päiväkirjojen ja pöytäkirjojen muoto oli ensisijaisen tärkeä. Kieliopilla ei ollut samanlaista asemaa kuin nykypäivänä. Lyhenteiden käyttö väheni varhaisella uudella ajalla, mutta niitä käytettiin edelleen 1700-luvulla. Erikoismerkkien lisäksi sanoja lyhennettiin keskeltä ja lopusta. Kohdat voi tunnistaa kontraktio- ja suspensiomerkeistä.
Uusgoottilainen tyyli oli ennen kaikkea protestanttisen Euroopan kirjoitustyyli. Katolisessa Euroopassa käytettiin humanistikirjoitusta. Myös Ruotsissa latinan- ja ranskankieliset sanat ja sanonnat kirjoitettiin humanistikirjoituksella ja sitä käytettiin tehokeinona korostamaan esimerkiksi erisnimiä. Suomea saatettiin kirjoittaa humanistityylisesti niin, että jokunen kirjaimista oli uusgoottilaista tyyliä.
​
Voimme puhua vuosisadoille ominaisista tyyleistä vain viitteellisesti, sillä muutokset tapahtuivat hitaasti ja vaihtelevuutta oli paljon. Ihmisen käsialassa on persoonallisia ominaispiirteitä ja yleensä hän säilyttää oppimansa kirjoitustyylin läpi elämänsä. Siksi myös historiallisesta lähdeaineisosta löytyy monenlaisia paleografisia ulottuvuuksia.
Ennen puhtaaksikirjoittamiseen ryhtymistä on hyvä tehdä hieman ennakkotutkimusta työn sujuvoittamiseksi. Kokenutkin paleografi saa apua tutkimuskirjallisuudesta, käsialaoppaista, sanastoista sekä tietysti toisilta osaajilta.
​

Sulkakynä. Johan Braakensiek, Alankomaiden kansallismuseo. 
​

​Piispa Gezeliuksen konseptikirja

Piispa Johannes Gezelius nuoremman (1647–1718) konseptikirja on yksi vanhimmista aineistokokonaisuuksista talkoissa. Konseptikirja on tiivistelmä lähetettyjen kirjeiden sisällöstä. Koneluvun opetusaineistona tämän konseptikirjan hyöty on siinä, että siinä on vain kahden henkilön käsialaa. Puumerkeistä päätellen tiivistelmät on kirjoittanut todennäköisesti piispan apulainen tai sihteeri. Sitä on täydennetty ja korjattu marginaaleihin mahdollisesti Gezeliuksen itsensä toimesta.
​
Gezelius nuorempi tunnetaan isänsä kanssa tekemästään työstä ruotsinkielisen Raamatun selitysteoksen parissa. Hän opiskeli suurvalta-Ruotsissa Tartossa, Uppsalassa, Turussa sekä ulkomailla ja päätyi lopulta teologian professoriksi Turun akatemiaan. Hän jatkoi isänsä tehtävässä Turun piispana, jonka lisäksi hänet nimettiin Narvan superintendentiksi, joka hoiti Inkerinmaan piispallisia toimia sekä Viipurin hiippakunnan piispan tehtävien hoitajaksi. 
​

Johannes (Suomessa myös Juhana) Gezelius näki tehtäväkseen luterilaisen ortodoksian vahvistamisen suurvalta-ajan Ruotsin itäisissä valtakunnanosissa. Johan Erik Lindh 1839. Kuva: Wikimedia Commons. 
​

​Konseptikirja ajoittuu suuren Pohjan sodan aikaan vuosiin 1712–1715. Sota levisi kohti pohjoista Inkerinmaalta lähtien. Pähkinälinnan ja Nevanlinnan taistelut voitettuaan venäläiset tuhosivat Käkisalmen lääniä ja Karjalaa sekä tekivät hävitysretkiä muun muassa Savoon. Vuosikymmenen taitteessa etelän taistelukentiltä palaavat ruotsalaissotilaat sekä heitä seuraavat venäläiset levittivät ruttoa myös tuolloin rauhallisemmalla Suomenlahden rannikolla.

Vuonna 1712 sota kuumeni uudelleen Suomessa ja niin kutsutun isonvihan eli venäläisen miehitysajan katsotaan alkaneen vuonna 1713 ja kestäneen Uudenkaupungin rauhan solmimiseen saakka. Gezelius pysyi Turussa keskikesään 1713, mutta matkusti valtiopäiville Tukholmaan hieman ennen kuin venäläiset saapuivat Turkuun. Valtiopäivillä Gezelius kannatti Kaarle XII:n siskon Ulrika Eleonoran ryhtymistä rauhantunnusteluihin kuninkaan poissa ollessa. Helmikuussa 1714 Gezelius puhui istunnossa, että rauhaa tahtoivat kaikki eivätkä rauhantunnustelut voineet olla kuninkaan tahdon vastaisia, kunhan vain se tapahtuisi tämän korkea arvo säilyttäen.

Puhtaaksikirjoittaessaan talkoolainen pääsee tutustumaan sota-ajan kirjeiden sisältöön. Tiivistelmistä käy ilmi, että sota-aikanakin keskusteltiin tavanomaisista hallinnollisista asioista kuten virantäytöistä, mutta myös sota näkyy kirjeissä. Kirkko oli tiiviisti mukana ihmisten elämässä. Monet papeista jäivät seurakuntiinsa, vaikka heitä vangittiin ja kidutettiin – myös julkisesti. Kynnelle kykenevät pakenivat venäläisten armeijan tieltä kohti länttä.
​
Kirjeessään kesällä 1714 Gezelius lohdutti isonvihan kauhuja kokenutta pastori Jacob Carlqvistia hänen pakomatkallaan kohti Ruotsia, että ”Sama armollinen Jumala suojelee edelleen heitä, joilla on luja usko Häneen, ja suo meille kurjille armossaan kauan odotetun rauhan!” 15. heinäkuuta 1714 Gezelius kuitenkin arveli rovasti Georg Helsingiukselle, että paluu rauhallisempiin aikoihin tulee vielä lykkääntymään, kuten kävikin. Valitettavasti Carlqvistkaan ei päässyt pakenemaan näkemättä ja kokematta vielä uusia väkivallantekoja. 
​  

​Yhteistyöllä kohti 1700-luvun käsialamallia

Blogin kirjoittajat ovat olleet talkoissa aktiivisesti mukana. Kansallisarkistossa tutkijana työskentelevä Sanna Joska koordinoi talkoita arkiston puolesta. Karjalan tutkimuslaitoksella työskentelevä historiantutkija Jenni Merovuo on mukana talkoolaisena sekä Itä-Suomen yliopiston yhteyshenkilönä. Myös paleografian kurssille keväällä osallistuneet historian opiskelijat pääsivät tutustumaan yhteistyöhön.

Kansallisarkiston kannalta vapaaehtoisten tekemä puhtaaksikirjoittamistyö on ollut valtavan tärkeää. Käsialantunnistustalkoiden koordinointi on ollut palkitsevaa, mutta aikaa vievää työtä. Yhteistyössä ja osaamisen jakamisessa on kuitenkin voimaa. Mahdollisimman hyvin toimiviin, laajoihin käsialamalleihin tarvitaan satojatuhansia, jopa yli miljoona, puhtaaksikirjoitettua sanaa, eikä tällainen määrä synny hetkessä. Käsialamallien luomisen ei ole tarkoitus hyödyntää pelkästään Kansallisarkistoa ja sen tavoitteita, vaan yhtä lailla auttaa niin historiantutkijoita työssään kuin sukututkijoita pääsemään historiallisten lähteiden jäljille.
​
Historiantutkijalle yhteistyö on ollut yhtä lailla tärkeää. Yhteisön tuki Transkribus-ohjelman käytössä on parantanut henkilökohtaisia valmiuksia hyödyntää digihumanistisia menetelmiä tutkimustyössä. Moni Transkribus-sovellukseen liittyvä kysymys on saanut vastauksen talkoolaisten ryhmä-chatissa ja verkkotapaamisissa. Laajan koulutusaineiston ansiosta tuleva käsialamalli on laadukkaampi kuin mitä tutkija yksin pystyisi tuottamaan. 
​
​

​Kirjallisuus

Impola, Petteri & Frigren, Pirita & Karonen, Petri & Roitto Matti & Räihä Antti. Vanhojen käsialojen lukutaito ja digitaalisen ajan historiantutkimus. Teoksessa Petteri Impola, Pirita Frigren, Petri Karonen, Matti Roitto & Antti Räihä (toim.) Vanhojen käsialojen lukuopas. Gaudeamus. 11–19. 

Karonen, Petri 1998. Vanhat käsialat keskiajalta 1800-luvulle. Teoksessa Vanhojen käsialojen lukukirja. Toim. Petri Karonen, Toivo Nygård, Heikki & Kustaa H. J. Vilkuna. Kampus kustannus. 9–12.

Lamberg, Marko 2020. Latinalainen paleografia. Teoksessa Keskiajan avain. Toim. Marko Lamberg, Anu Lahtinen ja Susanna Niiranen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 365–378.

Laasonen, Pentti 2009. Vanhan ja uuden rajamaastossa. Johannes Gezelius nuorempi kulttuurivaikuttajana. Historiallisia Tutkimuksia 245. SKS. https://www.doria.fi/handle/10024/182960 

Lind, Gunnar. Brända hemman Roslagen. Det ryska anfallet mot Stockholms skärgård 1719. Carlsson Bokförlag.

Vilkuna, Kustaa H. J. 2005. Viha. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. Historiallisia Tutkimuksia 229. SKS.

Vanhat käsialat ja asiakirjat. Valtionarkisto 1977.

Gezeliuksen ja hänen sukulaistensa muistiinpanoja, saarnoja (myös suomeksi), kirjeenvaihtoa ym. lähdemateriaalia löytyy digitoituna Doriasta useassa niteessä nimeltään Gezelius-Olevercreutz -sukuarkisto 1634–1797. https://www.doria.fi/discover?scope=%2F&query=Gezelius-Olivecreutz&submit=
​
Gezelius nuoremman konseptikirja digitoituna Kansallisarkiston Astia-palvelussa: https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=1149799627