hilippa, pielisjoen linnan kummitus ja hautausmaan aidan vieressä tupakkaa pyytävä tyttö - leikkimielinen ajatelma kummitusmatkailusta joensuussa

Ismo Björn, Karjalan tutkimuslaitos

Kummitustarinat ovat kiehtoneet ihmismieltä aina. Kauhu, pelko ja jännitys kannustavat myös matkailuun, ja kohteesta, jossa ei varsinaisesti olisikaan mitään pahaa tapahtunut, voi tulla pimeän matkailun paikka. Erilaiset kummitteluun liittyvät julkaisut ja tv-sarjat ovat viime vuosina kasvattaneet edelleen suosiotaan. Ilmiön vanavedessä kummitustalobongauksesta ja kummittelupaikkaturismista on tullut yksi vaihtoehtoinen matkailutapa. Vinkkejä ja mielenkiintoisia kohteita jaetaan sosiaalisessa mediassa ja useita matkailukohteita markkinoidaan kummitustarinoiden avulla. Aika ajoin järjestetään tapahtumia, joissa erilaisten teknisten laitteiden kanssa yhdessä jäljitetään yliluonnollista, paranormaalia. Vuosi kaksi sitten etsittiin kummituksia Outokummun vanhasta kaivoksesta. Paikka on kummituksille mitä mainioin: vanha, suuri ja salaperäinen rakennus pimeiden kaivoskuilujen yllä. Eipä ihme, että sieltä kuvitellaan
kaivosmiesten haamuja ja muita kummajaisia löytyvän.
 
Joensuun tunnetuin kummitus on Joensuun kaupungintalon kummitus Hilippa tai Hilppa. Hänen kerrotaan olevan vanha mustapukuinen nainen. Hahmo on nähty seuraamassa näytelmiä ja harjoituksia. Hän saattaa kulkea korkokengissään pylvään taakse tai portaita alas ja kadota ilmaan. Hilppa on kiltti kummitus. Hän koputtelee ovia, sammuttaa ja sytytteleevaloja, siirtää tavaroita. Hilppaan liittyy myös romantiikkaa, sillä kerrotaan, että etenkin rakastavaiset kuulevat hänen hyräilyään.
 
Kuka Hilippa sitten on? Erään tarinan mukaan hän on nainen, joka ammuttiin Teatteriravintolassa mustasukkaisuusriidan yhteydessä. Toinen tarina kertoo hänen olleen talon entinen työntekijä, joka ei ole halunnut jättää taloa edes kuoltuaan.
 

Joensuun kaupungintalossa voi aavistaa kiltin Hilppa-kummituksen läsnäolon. Kuva: Yksityiskokoelma. 

Pielisjoen linnan kummitus on monella tapaa erikoinen, sillä hänestä on vain yksi kirjattu havainto. Hän on kuollut, verinen mies, joka näyttäytyi talvisota-aikana keskiyön aikaan. Kellarikerrokseen johtavilla portaille lukittujen ovien välissä oli näkynyt verta, sitten lisää verta ja lopulta verilammikko, jossa makasi ruumis. Ruumiin nähnyt mies oli joutunut ohittamaan ruumiin, koska oli ollut pakko ottaa kello 24 sähkötysyhteys. Miehen palatessa katsomaan ruumista, se oli salaperäisesti kadonnut, ja taas lukittujen ovien läpi.
 
Niittylahden vanhassa opintorakennuksessa on kummitus, jolle on annettu Mummo-Ankan nimi Vieno-Kaino. Erikoista kyllä, kummituksen sukupuoli on epäselvä. Yhden version mukaan hän on mies, nuori sotilas, joka kuoli Niittylahdessa sota-aikaa, jolloin paikka oli sotilassairaalana. Tässä tarinassa Kaino, verisissä siteissään, etsii morsiantaan opiston käytävillä. Toisen tarinan mukaan Vieno on 1920-luvulla opiston päärakennuksen palossa kuollut nuori nainen, joka leijailee eteerisenä hahmona opiston käytävillä. Hänen läsnäolonsa on havaittu, kun ovet ja ikkunat avautuvat itsekseen, tavarat vaihtavat paikkaa, ja nukkuja tuntee jonkun seisovan vuoteensa vierellä.

Vainoniemen huvilan kummitus on nuori poika. Hänet on nähty istuvan puussa ja veistelevän puukolla jotain. Kummitus on hyväntahtoinen. Hän liikkuu talossa, sillä askeleet kuuluvat, mutta ketään ei näy. Koirat tunnistavat hänen läsnäolonsa ja saattavat haukkua jotain, mitä ihminen ei näe, ei kuule.
 
Linnunniemen kummitus on poikaansa sureva mies, joka vaeltelee tunnontuskissaan huvilan käytävillä. Hänet on nähty istumassa pää painoksissa keittiön portailla. Miehen tarinasta tiedetään sen verran, että hän oli riitautunut poikansa kanssa ja ajanut sitten vihapäissään autolla poikansa yli. Tätä tekoa hän katuu ja kärsii tunnontuskissaan rauhaa sielulleen.

Nämä tarinat liittyvät vanhoihin rakennuksiin. Ei ole talo eikä mikään, jos siihen ei kummitustarinaa liity. Toinen perinteinen kummittelupaikka ovat hautausmaat ja muut kuoleman paikat. Näin on myös Joensuussa.
 
Moni on kuullut tarinan Joensuun hautausmaan aidan vierellä kummittelevasta valkoisiin pukeutuneesta tytöstä. Kertomuksen mukaan teinityttö seisoskelee kesäillan hämärissä Joensuun hautausmaan lähistöllä ja ”pummaa” ohikulkijalta tupakkaa. Ja ken hänelle tupakan antaa, niin se putoaa tytön käden läpi ja tyttö katoaa. Tytön kerrotaan kuolleen moottoripyöräonnettomuudessa yhdessä poikaystävänsä kanssa. Toinen tarina kertoo, että tyttö on murhattu, murha on selvittämättä, eikä tyttö ole saanut rauhaa. Muutama joensuulainen tietää jopa tytön nimen ja osaa kertoa hautakivenpaikan. (Se on heti sankarihautojen takana, siinä ensimmäisessä rivissä.) Mitenkään yllättävää ei ole, että samalainen tarina moottoripyöräonnettomuudesta kuolleesta ja kummittelevasta tytöstä liittyy myös Ylämyllyltä Liperiin johtavaan tiehen. Valkoisiin pukeutunut tyttö näyttäytyy tien varressa, kuten hänen kaltaisensa tyttö näyttäytyy kymmenillä Suomen paikkakunnilla. Yleensä hän on apteekkarin tai jonkun muun silmäätekevän tyttö, jolla oli edessä loistava tulevaisuus, ja se moottoripyörä, joka ojaan ajoi, oli vähintään 750 kuutioinen Honda. Onttolan hautausmaalla, siis Kontiolahden puolelle rajaa, on erikoinen kummitus. Se on eräänlainen haamuvalo, hahmoton väriä vaihtava aarnivalkea, joka liikkuu hautausmaan aidan molemmin puolin. Tätä valoa on yritetty lähestyä monelta suunnalta, mutta aina ennen kiinnisaamista on valo kadonnut.

Hautausmaakuvat: Kimmo Brandt

Siilaisten venäläisten sotilaiden joukkohautaan liittyy useita tarinoita. Yksi tarina kertoo miehestä, joka oikaisi haudan poikki, ja jalka upposi hautaan. Jalan mukana maasta nousi ihmiskäden jäänteet. Vaikka vainajien luut 1964 siirrettiin Kuopion tien alta ja haudattiin Joensuun ortodoksiselle hautausmaalle, niin luita uskotaan jääneen tien alle ja lähimaastoon. Muistokiven liepeillä saattaa nähdä iltahämärissä liikuskelevan ammuttujen haamuja etsimässä siunattua maata. Tarinaa kerrotaan myös nuoresta naisesta, jonka sulhanen, nuori luutnantti, ammuttiin joukkohautaan. Naisen kerrotaan tuoneen paikalle kukkia.

Kummittelua on havaittu myös Siilaisten toisessa joukkohaudassa, jossa on sisällissodan aikana punaisina teloitettuja suomalaisia ja kertomusten mukaan yksi sota-aikana Polvijärvellä kuollut desantti, joka oli lentokoneesta pudottaessa haavoittunut, ja jonka muut neuvostodesantit olivat joutuneet ampumaan.  Kaikki tänne haudatut ovat siis ikään kuin ”omien” ampumia. Jos muistopaateen painaa korvansa kevättalven yönä, voi kuulla laukauksia ja tuskanhuutoja. Kummitusjahtiin siis paranormaalia jäljittämään.
​

Venäläisten sotilaiden joukkohauta Siilaisilla jäi 1960-luvulla Kuopion tien alle. Kuva: Yksityiskokoelma. 

​***

​Kummitusjahti on jännittävä ja hauska tapa tutustua tarkemmin tuttuun tai tuntemattomaan paikkaan ja sen historiaan. Kyseessä on perheretki pimeään ja tällöin myös tutut paikat voivat saada uuden sisällön. Pimeässä tai hämärässä paikat näyttävät toisilta, jopa vierailta. Ollaan turistina omalla takapihalla, omassa kotikaupungissa sen salaisuuksien äärellä. Levottomia sieluja on myös muualla kuin hautausmaalla, joten rohkeasti etsimään kotiseudun salaisuuksia. Mukaan matkaan tarvitaan avoin mieli ja leikkimielisyys. Lisää hauskuutta retkeen tuo, jos mukana kannetaan kummituslaitteistoa. Välttämättömiä ovat ainakin taskulamppu ja kynttilä. Erilaiset mittaus- ja äänityslaitteet tuovat lisäjännitystä.