Jenna Pitkänen, historianopiskelija Kevään ja kesän aikana mieleeni nousi ajatus hylättyjen rakennusten valokuvaamisesta. Innostus kuvaamiseen on herännyt seuraamalla paria suomalaista YouTube kanavaa, joissa on videoita autioista rakennuksista. Joillakin videoilla aika näyttää pysähtyneen, sillä kaikki tavarat on jätetty siten kuin ne ovat talonväen asuessa olleet. Autiotalot ja niiden esineistö kuvaavat mennyttä aikaa. Taloista välittyy tunnelma, jota en oikein sanoin osaa kuvailla. Harrastukseni autiotalojen valokuvaamisessa on hyvin alussa. Tänä kesänä kuvasin kolme toisistaan poikkeavaa urbaanin löytöretkeilyn kohdetta. Ne ovat punainen hirsirakennus, romahtanut rakennus luonnonsuojelualueen vieressä ja teollisuuden rakennuksen rauniot. Olen pohtinut harrastuksen jatkamista ja ainakin autioituneiden asuinrakennusten kuvaamista aktiivisemmin. Kuva: Jenna Pitkänen Kävin kuvaamassa ulkoapäin erään julkisella paikalla sijaitsevan hirsirakennuksen. Rakennus sijaitsee Joensuussa ja on kaupungin omistama. Kuvaamani hylätty rakennus on hyvin vaikuttavan näköinen. Rakennuksesta huokui menneisyyden ja nykyisyyden läsnäolo. Vaikka en ole nähnyt rakennusta sen ollessa käytössä, tulee siitä mieleen rakennuksen eloisa tunnelma. Rakennuksen historia on mielenkiintoinen. Kuulin historiasta ystävältäni, joka oli lukenut siitä paikallishistoriaa käsittelevästä kirjasta. Talo on toiminut suojeluskunnan rakennuksena, asuinrakennuksena ja harjoittelupaikkana bändeille. Rakennuksen seinähirret ovat peräisin Pielisjoenlinnan viljalaareista. Luin kuvaamisen jälkeen lisää rakennuksen historiasta. Alue, jossa rakennus sijaitsee, oli suojeluskunnan keskusampumarata. Suojeluskunta järjesti alueella kilpailuja, leirejä ja kursseja. Kuva: Jenna Pitkänen Millaista autioiden rakennusten kuvaus oikeastaan on ja mitä kaikkea siinä on hyvä huomioida? Ensinnäkin kuvien ottaminen on haastavaa, jotta kuvasta saa esille omalle silmälle ja mahdollisille katsojille mielenkiintoisen tunnelmallisuuden. Kuvan rajaamisen, kuvauskulman ja -ohjelman sekä kuvaamiselle otollisen vuorokauden valitseminen on myös haastavaa. Tärkeää on myös rakennusten kuvaamiseen liittyvien hyvien käytäntöjen ja eettisten ohjeiden noudattaminen. Hylättyjen rakennusten valokuvaaminen on osa urbaania löytöretkeilyä. Urbaani löytöretkeily tarkoittaa tavallisesti kaupunki ympäristöissä sijaitsevien raunioiden, autioituneiden rakennusten kuten talojen, tehtaiden, raunioiden ja kaivosten tutkimista sekä niiden kuvaamista. Urbaanin löytöretkeilyn ohjeista tärkeimpänä on jättää liikkuessa mahdollisimman vähän jälkiä rakennuksiin. Rakennuksista löytyviä tavaroita ei saa siirtää tai ottaa mukaan eikä lukittuun rakennukseen saa mennä väkisin sisälle. Paikkojen hajottaminen on myös kiellettyä. Mikäli rakennuksista löytyy asukkaiden henkilökohtaisia tietoja, ei niitä saa kuvata tai kertoa eteenpäin. Jos vahingossa kuvaa henkilötietoja, voi ne jälkikäteen muokata kuvasta pois. Kuva: Jenna Pitkänen Liikkuminen kokonaan hylätyissä rakennuksissa on sallittua lain puitteissa. Jos rakennus on esimerkiksi asutussa pihapiirissä, ei liikkuminen ole sallittua julkirauhan vuoksi. Etenkin tällaisissa tilanteissa rakennuksen omistajaa on syytä informoida ja kysyä kuvauslupa. Myös kuvien julkaisemiseen on joissain tapauksissa hyvä kysyä lupa paikan omistajalta. Kuvaajan on hyvä huomioida myös rakennusten turvallisuus, koska osa autioista rakennuksista on sellaisessa kunnossa, ettei huoneisiin tai koko rakennukseen kannata mennä sisälle. Kuvaajat eivät välttämättä kerro autioitumisen syitä, vaikka he tietäisivätkin sen. Kohteiden tarkkojen sijainteja ei tavallisesti kerrota julkisesti, vaikka urbaanissa löytöretkeilyssä niitä kerrotaan toisille löytöretkeilijöille. Syynä paikan salaamiselle on juuri se, ettei paikkoja vandalisoitaisi. Kuva: Jenna Pitkänen
En löytänyt tietoa, kuinka paljon urbaania löytöretkeilyn harrastajia on, mutta jotain pystyy päättelemään vaikkapa suomalaisten ja ulkomaisten Youtube-videoiden ja kanavien määrästä: harrastus on aika suosittu. Autiotalojen ja muiden urbaanin löytöretkeilyn kohteiden tutkimisella tai kuvaamisella voi olla harrastajille monia merkityksiä. Niitä voivat olla rakennusten taltioiminen, kun ne vielä ovat olemassa sekä kiinnostus paikkoja ja niiden historiaa kohtaan. Merkityksellistä voi olla myös pelkkä urbaanin löytöretkeilyn kokemus. Tässä linkki suomalaiselle aihetta käsittelevälle nettisivulle sekä Facebook-ryhmävinkkejä: Sivustolta löytyy muun muassa ohjeita ja vinkkejä harrastamiseen ja linkkejä harrastajien Instagram-tileille
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
October 2024
|