Sankaruus lapsuuden – ja elämän – loppuna

Jenni Merovuo

Yhdysvalloissa tapahtui toukokuun alkupuolella (2019) jälleen kouluampuminen, jossa kuoli tai haavoittui useita ihmisiä. Erityisen paljon huomiota on kohdistettu ampujaa vastaan hyökänneeseen oppilaaseen, joka sai surmansa, mutta pelasti todennäköisesti monta luokkatoveriaan. Hänet on kohotettu sankariksi, olihan hänen teollaan suuri vaikutus järkyttävän hyökkäyksen seurauksiin.

Huomiota on kuitenkin kiinnitetty myös tapaan, jolla sankaruutta rakennetaan. Coloradon sankari muistuttaa huomattavasti sotasankaria.
Tutkin sadan vuoden takaisia lapsisotilaita ja sankaruutta Moniääninen sisällissota Pohjois-Karjalassa teosta varten. Käytin artikkelini lähdeaineistona kirjeitä, joita vapaaehtoisesti valkoisten puolelle taistelemaan lähteneet koululaispojat kirjoittivat rehtorilleen K. A. Wegeliukselle. Alaikäisiä ei aluksi huolittu valkoisten riveihin, mutta pian sotatilanteen kiristyessä eettiset ohjenuorat höllentyivät.
 Kuva: Ilya Schulte, Unsplash
 
Sotasankari on sankaruuden arkkityyppi. Sankaritarinaan kuuluu yleensä todenmukaisia piirteitä ja tapahtumia, mutta kerronta ja motiivit ovat liioiteltuja. Yhtä olennaisesti sankaruutta tuotetaan vaikenemisen kautta. Moniulotteisessa inhimillisessä yksilössä nähdään äkkiä vain muutama huolella valikoitu staattinen piirre ja maailma nähdään kaksinapaisesti hyviin ja pahoihin jakautuneena.

Tyypillinen tarinoiden sankari on oikeamielinen ja pidetty mies. Hänen kokemansa koettelemukset ovat raskaita, mutta aate velvoittaa häntä jatkamaan. Hän taistelee kuolemaansa saakka uhraten itsensä muiden edun hyväksi. Inhimillinen katse tällaiseen sankaritarinaan paljastaa, että todellisuudessa ihmiset ovat moniulotteisempia. Ihanteellisten, keskinkertaisten sekä synkkien piirteiden yhtäaikaisuus kuuluu ihmisyyteen. Uhrautuvuus on heikko hyvyyden mitta, sillä se sulkee ulkopuolelle arkiset ja hauraat hyvyyden teot.

Rintamalle lähteneet lyseolaispojat vaikuttavat olleen kuuliaisia sotilaita, mutta sota oli heille tunteellinen kokemus. He muun muassa pelkäsivät oman henkensä ja muiden puolesta, inhosivat majoitustilojen likaisuutta ja jatkuvaa kylmyyttä, uupuivat marsseilla ja taisteluissa sekä tylsistyivät etuvartiossa. Huumori, yhteisöllisyys ja keväinen luonto auttoivat poikia jaksamaan.

Rehtori Wegelius korosti poikien aatteellisuutta, uhrautuvaisuutta ja oikeudentuntoa. Erityisesti hän ihaili kaatuneita, sillä vasta henkensä menettäneen ajateltiin tehneen kaikkensa sotaponnistelujen eteen. Kuitenkaan kaatuminen ei välttämättä kerro aatteesta tai urhoollisuudesta. Kummankaan puolen joukot eivät olleet järin kokeneita, hyvin varustettuja tai erityisen runsaslukuisia, mikä teki sodankäynnistä entistäkin yllätyksellisempää. Poikien hengissä selviämiseen vaikutti sattuma. Toiset joutuivat koviin taisteluihin, mutta toisille sota oli loputonta vartiossa seisomista.

Havaitsin, että pojat välittivät toisistaan, mutta eivät osoittaneet erityistä aatteellisuutta sodan aikana. Ville Kivimäki ja Tuomas Tepora tulkitsevat taistelutovereiden välisen kiintymyksen yhdeksi selittäväksi tekijäksi sille, että sotilaat ovat ottaneet valtaviakin riskejä rintamalla. Aatetta ja vihaa voimakkaampi motivaatio voi siis syntyä kiintymyksestä.

Miksi sitten sankaritarinoita kerrotaan? Ne välittävät moraalisen opetuksen. Sisällissodan aikana sankareiden kohottamisen ja vastapuolen tuomitsemisen tehtävänä oli kannustaa liittymään valkoisten riveihin. Sisällissodan jälkeen sankaritarinat ohjasivat uudenlaiseen mieskansalaisuuteen. Ne opettivat uusille sukupolville yhteiskunnassa vallitsevista arvoista. Sodan ihannointi salli rauhanomaisesta sankaruudesta vaikenemisen.

Sankaruus voi auttaa hyväksymään lapsen tai nuoren kuoleman, mutta se voi myös estää meitä hyväksymästä monimuotoisuutta. Siksi sekä sankareihin, että viholliskuviin on pystyttävä suhtautumaan kriittisesti. Kilpailu paremmuudesta voi johtaa lasten käyttämiseen väkivallan välineineinä ”sodassa”, jota ei voi aseilla ratkaista.

Sankaruus on aika- ja yhteiskuntasidonnaista. Lapsisankarien ihannointi kohdistaa koululaisiin kohtuuttomia odotuksia valmiudesta käyttää väkivaltaa ja pakottaa lapsia konservatiivisiin sukupuolirooleihin. On huolestuttavaa, että kouluampumisessa henkensä säilyttänyt lapsi voi olla sankari vain lainausmerkeissä.

Kun voimankäyttövälineitä jo sovitetaan lasten ja opettajien käteen tai sisällytetään koulumaailmaan, on viimeistään kysyttävä, mitkä ovat väkivallan todelliset yhteiskunnalliset syyt ja tarve lapsisotasankareille? Voisivatko poliittiset päättäjät sittenkin tehdä enemmän? Yleensä he voivat.
 
Lisää sisällissodan koululaisvapaaehtoisista voi lukea PKHY:n vuosikirjasta Moniääninen sisällissota Pohjois-Karjalassa (ISBN: 978-952-68916-3-7) artikkelista ”Sankarimieli ja isänmaanrakkaus”: rehtori Wegeliuksen runebergiläiset sotilaspojat. s. 164–201.

Artikkeleita Coloradon kouluampumisesta:
"Aioin kaatua taistellen" – 12-vuotiaan urheus kouluampumisen keskellä herätti keskustelun siitä, millainen Yhdysvalloista on tullut lapsille. Katriina Töyrylä, Yle 9.5.2019. https://yle.fi/uutiset/3-10774408
'Hero' student describes how he, 2 classmates thwarted suspect in Colorado school shooting. Julia Jacobo, ABC News 9.5.2019. https://abcnews.go.com/US/hero-student-describes-classmates-thwarted-suspect-colorado-school/story?id=62915592
 ‘Shut the lights off, say no more’: Nursery rhyme prepares kindergartners for lockdowns. Allyson Chiu, The Washington Post 8.6.2018. https://www.washingtonpost.com/news/morning-mix/wp/2018/06/08/lockdown-lockdown-is-a-kindergarten-nursery-rhyme-at-massachusetts-school/?noredirect=on&utm_term=.c440053e6bd2
Student who helped stop Colorado school shooter says he's no hero. Scott McLean and Ray Sanchez, CNN 12.5.2019. https://edition.cnn.com/2019/05/11/us/joshua-jones-stem-shooting-survivor/index.html.

---