matkailu ja sodan maiseman rakentaminen

FT Jarkko Koukkunen
 
Suomen sotahistoriaan liittyvien kohteiden kiinnostavuutta on viime aikoina pyritty lisäämään monenlaisin keinoin. Keskustelua on virinnyt runsaasti muun muassa Ilomantsin sotatien tapauksen ympärillä. Erityisesti kysymys menneisyyden taistelukenttien maiseman palauttamisesta sodanaikaiseen asuunsa on monitahoinen aihe, joka jakaa mielipiteitä nyt ja tulevaisuudessa.
 
Matkailu sotahistoriallisesti merkittäviin kohteisiin on ollut maailmanlaajuisesti kasvussa viime vuosina. Monet sotahistoriasta kiinnostuneet tahtovat vierailla kohteissa, joihin ovat tutustuneet kirjallisuuden, dokumenttien tai populaarikulttuurin parissa. Usein näihin paikkoihin liittyvät tapahtumat ovat synkkiä ja sisältävät runsaasti muistoja inhimillisestä kärsimyksestä, joten niiden esittely vaatii hienotunteisuutta ja kunnioitusta. Usein sotahistorialliset kohteet ja niiden esittäminen vierailijoille aiheuttaa keskustelua esitystavan oikeutuksesta. Hieman kärjistäen voidaan todeta, että joidenkin mielestä sotatapahtumien esiin tuominen taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi on moraalitonta menneisyyden kärsimyksillä rahastamisesta, kun taas vastapuoli näkee tilanteen ennen kaikkea historiatietoisuuden lisäämisenä ja menneisyyden kunnioittamisena.
 
Erilaisia sotahistoriallisia kohteita on maailmassa valtava määrä. Osa on jo kauan sitten suuren yleisön unohtamia ja osassa, kuten Normandian maihinnousupaikoilla, vierailee vuosittain suuri määrä turisteja. Myös sotahistoriallisten maasto- ja rakennuskohteiden entisöinnissä sekä niiden maiseman palauttamisen tasossa sodanaikaiseen asuunsa on suurta vaihtelua. Yhteistä tunnetuimmille kohteille lienee kuitenkin se, että niissä on jäljellä verrattain runsaasti nähtävää ja koettavaa. Harvat omistautuneetkaan asianharrastajat tahtovat matkustaa kohteeseen, jossa ei ole säilynyt mitään sen historiallisesta menneisyydestä.
 
Suomessa sotahistoriallisten kohteiden maisemanmuokkausta on toteutettu verrattain hillitysti ja usein käytännön pakosta. Suurimmaksi osaksi ennallistamistöitä on tehty toisen maailmansodan taistelupaikoille, koska sodilla on iso merkitys suomalaisten kansallistunteelle ja koska esimerkiksi Ruotsin vallan aikaisten sotien taisteluiden jäljet ovat kadonneet niin kansalaisten muistoista kuin maastostakin. Suurin osa merkittävimmistä toisen maailmansodan taistelupaikoista sijaitsee Neuvostoliitolle luovutetuilla alueilla tai itärajan syrjäseuduilla, jossa luonto on kahdeksan vuosikymmenen kuluessa ottanut vallan, mikäli kohteiden ylläpidosta ei ole huolehdittu.
 
Jos Suomen itäisten rajaseutujen keskeisille taistelupaikoille suuntautuvaa matkailua aiotaan kehittää, on taistelupaikkojen entisöintiin kiinnitettävä huomiota. Esimerkiksi umpeen kasvaneiden taisteluhautojen vähintäänkin osittainen korjaaminen sotien aikaiseen kuntoonsa ja sotatapahtumista kertovien infotaulujen päivittäminen ovat helpohkoja keinoja lisätä alueen kiinnostavuutta matkailijoiden keskuudessa.
 
Laajamittaisemmat maastonmuokkaukset, kuten puuston karsiminen ja poistaminen, ovat herättäneet keskustelua puolesta ja vastaan. Tällaisten toimien suorittaminen vaatii pohdintaa niiden tarpeellisuudesta, ympäristövaikutuksista ja rajaamisesta. Työ olisi pyrittävä suorittamaan riittävän rajoitetusti, jotta ympäristöä ei turhaan tuhota, mutta kuitenkin niin että maisemallistamispyrkimykset tuottavat riittävästi lisäarvoa. Nämä toimenpiteet ovat tiettyyn rajaan asti perusteltuja, sillä keskimääräisen modernin ihmisen kiinnostuksen herättäminen vaatii tietynlaista historian elävöittämistä. Tämä voidaan havaita esimerkiksi erilaisista historiadokumenteista, jotka usein muistuttavat enemmän elokuvia kuin perinteisiä dokumentteja. Aika muuttuu ja historiatiedon jakamisessakin on pyrittävä muuttumaan sen mukana tai kärsittävä seurauksista. Suomen rajaseutujen suurten metsäalueiden puusto tuskin kärsii merkittävästi rajoitetuista maastonmuokkaustöistä, mutta taistelutapahtumien tunnettavuudelle niillä voi olla suuri merkitys.
 
Historiatietoisuuden lisääminen niin sotahistoriasta kuin muistakin aihepiireistä on positiivinen asia. Erityisesti sotahistoriaan liittyvän inhimillisen kärsimyksen ja tuhon käsittely on kuitenkin usein monimutkaista niin tieteessä kuin populaarikulttuurissa. Sotahistoriallinen matkailu ei ole tästä poikkeus. Suomessa sotahistoriallisten kohteiden entisöinnissä on pyritty verrattain hillittyyn ja arvokkaaseen toteutukseen, vaikka jotkut toimenpiteet ovat herättäneet keskustelua. Toivottavasti tästä ei poiketa myöskään tulevaisuudessa. On tärkeää muistaa, ettei sodan tule koskaan olla showbisnestä.

Jarkko Koukkunen väitteli syksyllä 2020 talvisodan poltetun maan taktiikasta. Linkki väitöskirjaan löytyy tästä: 
​
https://erepo.uef.fi/handle/123456789/8392