|
FT Oona Ilmolahti Kirjoitus liittyy Karjalan tutkimuslaitoksen Urbaani karjalaisuus -hankkeeseen ja on osa Pohjois-Karjala 300 vuotta -blogisarjaa Via Karelia -matkailusivustolla karjalaisuuden todetaan olevan tahtotila, jonka jokainen matkailuyrittäjä rakentaa vuorovaikutuksessa vieraansa kanssa. Tämä etenkin puheen tasolla ylläpidetty karjalaisuus liittyy kirjoittajan mukaan erityisesti ystävällisyyden ja ruoan konteksteihin. Matkailun karjalakuva on siis ensi sijassa vastaanottamista, kestitsemistä, vieraanvaraisuutta, ruoalla rakastamista ja lämmintä kohtaamista. Ja mikä tiivistäisi karjalaisuuden imaginaarin paremmin kuin – aito karjalanpiirakka. Tämä karjalaisuusimaginaarin ruokarepertuaari toisintuu myös sosiaalisen median, etenkin Instagramin, rinnakkaistodellisuudessa. Visuaalisuudelle perustuva alusta ruokkii (sic.) tarvetta kuvata ravintoa. Ruoan kulttuuriset ja sosiaaliset merkitykset saavat instant-maailmassa uuden ulottuvuuden; ne ovat usein väriä uhkuvia, lämpöä simuloivaa höyrykiehkuraa ja viimeistä tomusokerinmurusta myöten täydellisiä. Samalla niiden oletetaan edustavan spontaania nyt-hetkeä, kun ruoka on vielä tuoksuvaa ja lämmintä, ja pian se hellii silmien ja nenän lisäksi myös vatsaa ja koko kehoa.  Allekirjoittaneen helsinkiläisellä työhuoneella tekemä Instagram-päivitys ”aitoine” liperiläisine piirakoineen. Aihetunnisteena muun muassa #livingculturalheritage. Ruoalla rakastavat paitsi matkailuyrittäjät myös vanhemmat ja isovanhemmat – rakkauden osoittaminen ruoan välityksellä onnistuu yleensä välttelevämmältä ja traumatisoituneemmaltakin huoltajalta. Ruokamuistot linkitetään erityisesti isovanhempiin ja heidän kanssaan koettuihin hetkiin sekä heiltä saatuun tietotaitoon. Karjalaisuuden kontekstissa tämä aspekti tuntuu – menetyksen diskurssin myötävaikutuksella – korostuvan. Instagramissa #karjalaisetjuuret on suosittu aihetunniste, ja hyvin usein se liitetään ruokamuistoa kantavan kuvan yhteyteen. Äkkiseltään voisi arvella, että muitakin maakuntaidentiteettejä kuvaltaisiin juuret-aihetunnisteella, mutta karjalaisuuden ylivoimaisuus on tässä suhteessa hämmästyttävä: #karjalaisetjuuret tai #juuretkarjalassa -aihetunnisteilla on tehty yli 2000 päivitystä, kun pohjalaiset ja savolaiset juuret mainitaan joissakin kymmenissä, lappalaiset, satakuntalaiset, kainuulaiset tai hämäläiset vain yksittäisissä päivityksissä. – Ja mitä #juurekarjalassa tai #karjalaisetjuuret sitten tarkoittavat? Käsitöiden, vanhojen valokuvien, punaisen värin, ortodoksisuuden ja Karjalan käen ohella etenkin erilaisia viljatuotteita: leipiä, leivonnaisia ja kymmeniä ja taas kymmeniä piirakoita. 2020-luvun Instagram-karjalaisuutta edustaa minulle etenkin pohjoiskarjalainen Taru Korhonen, joka Hellasta itään- ruokatilillään on rakentanut vanhoista aineksista tämän päivän maakunnallista identiteettiä. Korhosen raikas ote mahdollistaa myös karjalaisuuksien kyseenalaistamisen, ja hän on pohtinut muun muassa karjalaiskeskustelun hegemonisuutta ja kliseisen välittömyyskarjalaisuuden sopimattomuutta vaarakarjalaiseen mentaliteettiin. Myös Korhosen kuvien ja tekstien ydin on ylisukupolvisuudessa: tili on syntynyt tarpeesta muistella yllättäen menehtynyttä isoäitiä, olla apuna surutyössä. Korhonen esittelee ja muokkaa karjalaista ruokaperinnettä nykykeittiöihin sopivaksi, mutta samalla hän hyvin henkilökohtaisella tasolla elää todeksi omaa osaansa sukupolvien ketjussa, elävän perinnön välittäjänä.  Ruoka on tärkeä osa ylisukupolvista karjalaisuuden kokemusta. Karjalaisnainen leipomassa leipää Helsingin lähellä sijaitsevassa evakuointikeskuksessa. Kuva: Sotamuseo. Korhonen on esimerkki modernista, semiurbaanista karjalaisuudesta, jossa hyödynnetään sosiaalista mediaa, huumoria ja karjalaisuuteen liittyviä kulttuurisia piirteitä ilman tiukkaa maantieteellisten rajojen tuijottamista. Nurmeslaissyntyisen Korhosen oikeutus karjalaisuuden sanansaattajaksi on aika ajoin kyseenlaistettu, johon nuori nainen on reagoinut pyytämällä näyttämään ”ne neliömetrit, joiden sisällä saan puhua.” Verkkokurssinsa mainoksessa feresiin pukeutuneet Korhonen ja hänen kollegansa, ”kaksi Korhoskaa”, nauravat, että leivät pääsivät palamaan, kun ”piti vähän sometella”. Korhosessa ja hänen persoonaansa sulautuvassa roolihahmossa yhdistyvät historia, paikallisidentiteetti ja sosiaalinen media niin saumattomasti, että hänen uutisvirtansa alkaa seuraajamäärien kasvaessa tuottaa uudenlaista, modernia karjalaisuutta. Instagramissa julkaistaan nykyisyyden pysäytetty ideaalikuva, sen alle kirjataan oman elämän kuvateksti. Instagramin visuaalisessa maailmassa tapahtuva identiteetin rakentaminen on kiinnostava kontaktipinta alueelliseen identiteettiin. Hankkeemme aikana olemme toistuvasti törmänneet hegemoniseen karjalaisuuskäsitykseen, jossa urbaani karjalaisuus voi olla korkeintaan sortavalaisuutta tai viipurilaisuutta, ei jotain, mitä eletään nykyisen Suomen rajojen sisäpuolella. Tämä näkyy myös sosiaalisen median #karjalaisetjuuret -ajattelussa; ne viittaavat usein juuri siirtokarjalaisuuteen. Kun irrotamme (tai edes yritämme irrottaa) karjalaisuuden menetyksen diskurssista, on elävä nykykarjalaisuus Instagramin aihetunnisteiden ja kuvien perusteella pääosin ruokaa. Vaikka kymmenet ja sadat karjalanpiirakkakuvat saattavat ensin tuntua kliseisiltä, kytkeytyy ruoanlaittoon, sen tarjoamiseen ja nauttimiseen juuri tuo Korhosenkin mainitsema sukupolvien välinen lohtu – puhutaanhan yleisesti lohturuoasta (eng. comfort food), joka usein liitetään lapsuuden turvallisiin hetkiin. Ruoka on turvaa, rakkautta ja kulttuuriperintöä. Syöminen ja ruokkiminen tuovat turvallisuudentunnetta myös poikkeusaikoina; lämmin leipä korvaa halauksen, antaa tunteen perusturvasta. Tästä kertoo myös Covid-pandemian alkuvaiheen leivontabuumi. Karjalaisen mummon leipätaikina ei liene huono kiinnekohta poikkeusajan todellisuudessa.
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
October 2024
|
RSS Feed