pohdintoja historian merkityksestä ja vuodesta 2022

Jani Karhu, yliopistonlehtori 

Kuuntelin maanantaiaamuna 19.12. radion asiaohjelmaa. Aiheena oli Suomen osallistuminen Afganistanin operaatioon ja operaation kokonaisvaltainen epäonnistuminen. Teema oli nostettu esiin Ulkopoliittisen instituutin samana aamuna julkaiseman raportin vuoksi. Radio-ohjelmassa todettiin, että yksi syy operaation kokemiin hankaluuksiin oli riittämätön ymmärrys Afganistanin kulttuurista, hallinnosta, hajanaisuudesta ja olosuhteista ylipäätään. Tosin sanoen, ei ymmärretty maan historiaa eikä nykyisyyttä. Suljettuani radion päätin kirjoittaa muutaman sanan aiheeseen liittyen.
Kuluvana vuonna Venäjän julma hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut historian hyvin näkyväksi osaksi tapahtumien ja motiivien ymmärtämistä ja selittämistä. On myös pantu merkille, kuinka räikeästi historiaa voi poliittisin päämäärin vääristellä, esittää valikoiden ja jopa täysin harhaisesti. Jos jotakin positiivista asiassa hakee, niin se on historian- ja muiden tutkijoiden kasvanut asema osana yhteiskunnallista keskustelua. Onpa erästä näkyvän aseman saanutta tutkijaa povattu presidenttiehdokkaaksikin. 

Historia ei ole loppunut, toisin kuin Francis Fukuyama 1990-luvun alun tunnelmissa julisti. Viime vuodet olemme saaneet todistaa ideologisten kamppailujen nousua niin meillä kuin muualla. Liberaali demokratia on saanut vastaansa vaihtoehtoja, jotka pahimmillaan ovat kuin kauhukertomuksesta. Ukrainan sota on raadollisin ja konkreettisin esimerkki tästä. Maailmalla kamppailua käydään monilla tahoilla: ympäristöasioista, liberaalien ja konservatiivisten arvojen välillä, demokratian ja autoritäärisyyden välillä ja niin edelleen. Pessimistisimmät pelkäävät USA:n ajautuvan sisällissotaan maata repivän kyynisen identiteettipolitiikan johdosta.
​
Vuoden aikana on allekirjoittaneelle herännyt useaan otteeseen ajatuksia historian ja historiantutkijoiden asemasta yhteiskunnassa. Historialla on merkitystä, yksittäisten kansalaisten tasolta aina yhteiskunnalliseen ja valtiolliseen tasoon saakka. Tutkijoiden tärkeänä tehtävänä on välittää riippumatonta ja koeteltua tulkintaa siitä mitä, miksi ja kenen toimesta milloinkin on tapahtunut ja mitä se tarkoittaa. Yksilöllä ja yhteisöillä on vastuu käyttää tuota tietoa vastuullisesti, ei lokeroinnin, alistamisen tai yksisilmäisen eduntavoittelun välineenä. Yhteiskunnan instituutioilla on vastuunsa siitä, että tutkittu tieto pääsee käyttöön siellä missä sitä tarvitaan. Ettei kävisi niin kuten vaikkapa Afganistanissa kävi. Sillä useinkaan ei ole kyse siitä, etteikö tutkimusta ja tietoa olisi tarjolla, vaan siitä, että se syystä tai toisesta omaksutaan puolivillaisesti tai pahimmassa tapauksessa ohitetaan kokonaan.
​

Tutkijat ovat saaneet äänensä kuuluviin Venäjän Ukrainaan kohdistuvaan hyökkäyssotaan liittyvässä julkisessa keskustelussa. Kuva: Pexels. 

Lopullista, aukotonta ja kaiken kattavaa historian tulkintaa tutkijoilla ei ole tarjottavanaan, vaikka sellaista yleisö aika ajoin tuntuu kaipaavan. Eikä tarvitsekaan, sillä sellaiseen menneisyyteen kurkottamiseen eivät tutkimuksen menetelmät ja ihmisen kyvyt riitä. Lopullista totuutta ja historian tulkintaa tarjoavat lähinnä pahaa tarkoittavat propagandakoneistot ja poliittiset äänitorvet. Yksinkertaiset, yksinkertaistavat ja mustavalkoiset selitykset ovat houkuttelevia, ja niitä on helppo levittää. Tämä on haaste kaikelle tutkitulle tiedolle, historian tutkimus mukaan luettuna. Vaikka kilpailu populistisen propagandan ja muun vastaavan puheen kanssa on välillä turhauttavaa, täytyy tutkijoiden jaksaa pitää päänsä kylmänä. Ei nimittäin ole näköpiirissä, että yhteiskunnallinen keskustelu eri asioiden tiimoilta olisi rauhoittumassa, päinvastoin.
​
Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys pyrkii omalta osaltaan edistämään historiaharrastusta, rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua sekä tutkitun tiedon tuottamista ja esille pääsyä. Tässä mielessä vuosi 2022 oli onnistunut.  Vuosikirjamme Baarikierros sai mainion vastaanoton ja oli yleiselläkin tasolla onnistunut avaus ravintolakulttuurin tutkimuksen saralla. Montaa samankaltaista teosta ei aikaisemmin ole julkaistu. Vaikka se ei varsinaista historiantutkimusta olekaan, niin yhdistyksen julkaisema Suonna Konosen ja Kimmo Kirveen teos Itä on itä oli merkittävä ulostulo. Kyseessä oli ensimmäinen varsinaisesti Itä-Suomeen kohdistuva ja Itäsuomen käsitettä problematisoiva tietokirja. Teos on saanut paljon huomiota ja positiivista palautetta. Julkaisujen ohella järjestimme totuttuun tapaan itse ja olimme tukemassa muiden järjestämiä esitelmätilaisuuksia.