Maikki Pakarinen-Järnefelt-Palmgren – Karjalan satakielen syntymästä tulee elokuussa 150 vuotta

Jenni Merovuo ja Alina Kuusisto, Karjalan tutkimuslaitos
Kirjoitus on osa Pohjois-Karjala 300 vuotta -sarjaa

Oopperaa, liedia, kansanlauluja. Joensuu, Helsinki, Pariisi, Berliini. Laulajatar, diiva, kauppiaantytär, äiti, aviovaimo. Merikanto, Järnefelt, Palmgren. Nämä kaikki ovat asioita ja nimiä, joita joensuulaislähtöisestä Maikki Pakarisesta (1871–1929) tiedetään. Hänen räiskyvän persoonansa ja loisteliaan uransa innostamina yhdistyksemme päätti teettää tästä Joensuun ehkä kansainvälisimmästä kulttuurihahmosta paperinuken. Graafikko Elizaveta Tarasovan tulkinta Maikki Pakarisesta korostaa Suomen taiteen kultakaudelle tyypillistä naisihannetta kapeine uumineen ja naisellisine, teatraalisine eleineen, mutta myös laulajattaren karismaa ja egoistista olemusta.

Maikki-paperinukke, Elizaveta Tarasova 2020. Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys. Lisätietoja [email protected].

Joensuu sydämessä

Maria ”Maikki” Järnefelt-Palmgren os. Pakarinen eli elämän, joka oli mahdollinen vain harvoille aikakauden naisille. Hän oli syntynyt vauraaseen kauppiasperheeseen, joka tarjosi taloudelliset puitteet opiskella, matkustaa ja harrastaa kulttuuria. Kiihtelysvaarasta Joensuuhun muuttaneet isä Antti Pakarinen ja äiti Elise os. Hirvonen olivat musikaalisia itsekin.

Maikin lapsuudenkodissa laulettiin, lausuttiin sekä soitettiin pianoa, viulua ja kannelta. Antti-isän tiedetään säveltäneen myöhemmin kansanlauluina tunnettuja kappaleita. Vanhemmilla oli sydämen sivistystä – he antoivat kolmelle lapselleen mahdollisuuden toteuttaa itseään ja taiteellisia taipumuksiaan. Iloinen ja rasavilli Maikki-tyttö esiintyi pienestä pitäen koulun ja perhepiirin juhlissa ja säesti harmonilla rukoustilaisuuksia.

Pakariset vaikuttivat Joensuun pienen, mutta vilkkaan seuraelämän ytimessä. Seurahuone Kauppa- ja Suvantokadun kulmauksessa oli monella tapaa kauppakaupungin sosiaalinen keskipiste, jossa kiertävät ja paikalliset muusikot, laulajat ja teatteriseurueet esiintyivät. Yhdistykset pitivät siellä kokoontumisiaan ja siellä neuvoteltiin monista kaupungin tärkeistä virallisista ja epävirallisista asioista. Uutiset ja juorut kulkivat seurahuoneen kautta.

Ei tiedetä, milloin Maikki Pakarinen nousi ensimmäisen kerran seurahuoneen lavalle, mutta ainakin vuodesta 1890 lähtien hän piti siellä säännöllisesti konsertteja vieraillessaan kesäisin kotipaikkakunnallaan. Kesä 1893 oli erityinen. Silloin mukana oli myös kihlattu Armas Järnefelt säestäjänä. Parin häitä juhlittiin elokuussa kolme riemukasta päivää vanhempien huvilalla Lähtelässä Pyhäselän rannalla.

Joensuu vuonna 1909, vasemmalla seurahuone. Kuva: M. L. Carstens. Museovirasto, Historian kuvakokoelma. Kuvaa on väritetty digitaalisesti.

Jotain Maikki Pakarisen temperamentista ja rohkeasta luonteesta kertoo, että hän muutti Helsinkiin vuonna 1888 vain 16-vuotiaana valmistuttuaan Joensuun ruotsinkielisestä tyttökoulusta. Vaikka vanhemmat suhtautuivat suopeasti lauluharrastukseen, eivät he hyväksyneet ajatusta pelkistä lauluopinnoista, joten Maikki aloitti myös voimistelunopettajan opinnot. Pian hän kuitenkin siirtyi Helsingin musiikkiopistoon, jossa herätti huomiota lahjakkuudellaan ja avoimella ja iloisella mielenlaadullaan.

Musiikkiopistossa hän tapasi tulevan säveltäjä-kapellimestarin Armas Järnefeltin ensimmäisen kerran ja rakastui omien sanojensa mukaan silmittömästi. Armas vei hänet tutustumaan perheeseensä. Rakastumisella Armakseen ja läheisellä ystävyydellä hänen siskoonsa Ainoon oli Maikin elämänkulun kannalta suuri merkitys.

Seurustelu Järnefeltien kulttuuriperheen kanssa tarkoitti pääsyä pääkaupungin säätyläispiireihin ja Suomen taide-elämän keskipisteeseen. Suhde Ainoon ja tämän puolisoon Jean Sibeliukseen avasi Maikille monia ovia taiteilijattaren uralla. Yhteys säilyi vielä Armaksen ja Maikin avioeron jälkeenkin, vaikkakin etäisempänä.

Maikki tyttärensä Eva Järnefeltin kanssa 1905. Kuva: Thorvald Nyblin. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Maikilla ja Jean Sibeliuksella oli muutakin yhteistä kuin musiikki ja sukulaissuhteet. Maikin isä oli kohonnut tavallisesta maakauppiaasta Joensuun johtavaan porvaristoon, mutta siitä huolimatta hän oli säädyltään talonpoikainen. Vaikka taidemaailman ovet 1800-luvun lopulla alkoivat varovasti raottua naisille, oli naisten tie perinteisesti miehille tarkoitettuihin oppilaitoksiin, ulkomaille suuntautuviin opintomatkoihin ja itsenäiseen taiteilijan ammattiin kivikkoinen. Säätyläistaustan tuoma varallisuus ja verkostot auttoivat eteenpäin, mutta alempien parista eteenpäin pääsy oli huomattavasti vaikeampaa. Jos jo Jean Sibelius kipuili uusmaalaisten talonpoikaisjuuriensa kanssa, oli syrjäisestä Joensuusta maan kulttuuririentoihin pyyhältänyt kauppiaantytär varsinainen erikoisuus.

Maikki Pakarinen oli ensimmäisiä säätyläistöön kuulumattomia suomalaisia laulajattaria, mutta vaikuttaa siltä, että hän ei antanut sen häiritä. Hän ikävöi Joensuuta ja palasi perheensä luo aina kun mahdollista. Maikki hallitsi seurapiirien tavat ja tyylin, minkä lisäksi Joensuussa opittu ruotsin kieli oli hänelle etu. Työskennellessään mm. Saksassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa hän opiskeli ahkerasti kieliä ja sivisti itseään kulttuuri- ja historiatietämyksellä.

Oopperaa ja kansanlauluja

Armas Järnefelt oli kiinnostunut oopperasta ja erityisesti Wagnerista. Oopperaa ei 1900-luvun alun Suomessa juuri esitetty, joten aviopari aloitti 1904 oopperanäytännöt Helsingissä. Seuraavien vuosien aikana tarjonta kasvoi, uutuudenviehätys laimeni ja oopperasta saadut tulot kaventuivat. Kansa ei enää saapunut maaseutua myöden seuraamaan oopperanäytöksiä. Kotimainen yleisö toivoi eniten kansanlauluja, joita Maikkikin esitti konserteissaan runsaasti. Ohjelmistoon kuului läpi uran myös aviomiesten sävellyksiä ja muuta uutta suomalaista musiikkia, kuten Sibeliusta.

Maikin ensikonsertti Helsingissä 1890 suuri menestys. Joensuussa otettiin vastaan suurena maailmantähtenä ja esiintymiset saivat ylistäviä arvioita lehdissä. Maikki oli laaja-alainen laulaja, mutta oopperapiirit arvostivat erityisesti hänen Wagner-tulkintojaan, joista ensimmäisen hän lauloi Saksassa vuonna 1895. Vuonna 1898 Maikki tapasi saksalaisen musiikkivaikuttajan ja Richard Wagnerin lesken Cosima Wagnerin, jonka valloitti laulullaan. Tämän kerrotaan suudelleen ja syleilleen suomalaistähteä ja tarjonneen hänelle mahdollisuutta esiintyä Bayreuthin musiikkijuhlilla, mistä tämä kuitenkin kieltäytyi, koska piti osaa liian vaatimattomana.

Ooppera sopi hyvin teatraaliselle Maikille, joka oli nuorena harrastanut myös näyttelemistä. Suomen oopperatähdet tavoittelivat asemaa kansainvälisissä oopperapiireissä. Maikki kilpaili huomiosta muun muassa Aino Acktén (1876–1944) ja Ida Ekmanin (1875–1942) kanssa. He kaikki olivat sopraanoja, mutta heillä oli omat vahvuutensa. Naiset kiersivät Euroopan lavoja samoihin aikoihin, seurasivat toistensa arvioita tiiviisti ja suhtautuivat niihin intohimoisesti. Maikki kadehti Acktén kiinnitystä Pariisin Suureen Oopperaan. Myöhemmin Ackté kadehti Maikin menestystä musiikkipedagogina.

Pariisin maailmannäyttely 1900. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma. Kuvaa on väritetty digitaalisesti.

Järnefelt, Ackté ja Ekman osallistuivat Pariisin suureen maailmannäyttelyyn vuonna 1900 kaikkien aikansa tärkeiden suomalaistaiteilijoiden kanssa. Suomen osaston komissaari oli Albert Edelfelt, ja musiikkipiireistä mukana olivat kaikki keskeiset hahmot Jean Sibeliuksesta lähtien. Maailmannäyttelymatkaan kuului lähes 20 konsertin kiertue, jonka kirkkain tähti oli Sibelius, mutta myös Maikki sai runsaita ”ovationeita” eli suosionosoituksia.

Vuonna 1905 Maikki sairastui hinkuyskään ja joutui pitkälle sairaslomalle. Siitä alkoivat käänteentekevät vuodet sekä Maikin uralla että yksityiselämässä. Terveys palautui hitaasti. Tulot kevään 1907 oopperaesityksistä jäivät vaatimattomiksi. Ottaakseen uuden suunnan urallaan, Maikki lähti Italiaan, jossa hän opiskeli ja esiintyi seuraavien vuosien aikana nimellä Maria Campoferro. Maikin isä kuoli, avioliitto Armaksen kanssa päättyi ja Armas muutti parin tyttären Evan kanssa Tukholmaan. Mutta Maikin elämään oli tullut uusi mies – Selim Palmgren.

Maikki ja Selim 1921. Kuva: Arthur Coit. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Kansainvälinen laulupedagogi

Maikki ja Selim menivät naimisiin vuonna 1910. Maikki jatkoi kansainvälistä uraansa ja aloitti myös opettamisen. Ensimmäisen maailmansodan aikana pari jätti Berliinin, siirtyi Skandinaviaan ja lopulta Helsinkiin. Tässä vaiheessa Maikin opetustoiminta pääsi kunnolla vauhtiin. Musiikkipedagogina hän painotti huolellista taustatyötä, laulajan omien avujen ja äänialan löytämistä ja korostamista sekä terveellisiä elämäntapoja. Maikilla oli taito iskostaa oppilaisiinsa laulutaidon lisäksi sitä eläytymistä ja ilmeikkyyttä, josta hän itse oli kuuluisa. Hän sai valtavasti kiitosta opettajana, mutta hänen äkkipikaisuutensa aiheutti myös ongelmia nuorten oppilaiden ohjaamisessa. Jälkikäteen Maikki kuitenkin yleensä pohti tulistumistaan, katui ja pyysi anteeksi.

Vuodet 1921–1926 Palmgrenit asuivat Yhdysvalloissa. Selim oli siellä tunnettu ja viihtyi, mutta Maikki ei viihtynyt yhtä hyvin Amerikan mantereella. ”Minusta tuntuu joskus, että olisi ollut parempi, jos Columbus ei ollenkaan olisi sitä löytänyt,” hän kirjoitti muistivihkoonsa (Koivulehto 1987, 266). Aluksi Palmgrenit järjestivät vaihtelevasti menestyneitä konserttikiertueita, mutta kun Selim sai toimen Eastman School of Musicista (Rochester), parin tulot paranivat ja Maikki alkoi viihtyä paremmin.

Suomeen paluun jälkeen Maikki keskittyi opettamiseen yhä tiiviimmin, mutta esiintyi myös edelleen. Vuonna 1927 hän järjesti kotimaassa 35-vuotistaiteilijajuhlakiertueen ja jälleen arviot korostivat hänen kauniina säilynyttä ääntään ja ilmaisuvoimaansa. Vuonna 1929 hänen oli määrä laulaa Turun 700-vuotisjuhlassa, jota piti suurena kunniana. Kenraaliharjoituksissa tuomiokirkossa Maikki aloitti Soutaja Aurajoella -kappaleen, mutta kaatui sitten maahan. Hän oli saanut halvauksen. Maikki kuoli reilut kaksi viikkoa myöhemmin sairaalassa. Hautajaissaattoa seurasi suuri joukko yleisöä ja tilaisuuteen osallistui kappelin täydeltä ystäviä ja kulttuurivaikuttajia Maikin uran varrelta. Lähiomaisten jälkeen arkulle laskivat kukkasensa ystävät Aino ja Jean Sibelius.

Lähteitä ja kirjallisuutta:
Koivulehto, Marja-Liisa 1987. Maikki Järnefelt-Palmgren. Laulajattaren elämä. WSOY.
Savolainen & Vainio 2002. Aino Ackté. Elämänkaari kirjeiden valossa. WSOY.

Kansalliskirjasto, historiallinen sanomalehtiarkisto:
Karjalainen 4.7.1954 Maikki Pakarinen-Järnefeltin kuolemasta kulunut 25 vuotta
Karjalainen 26.8.1971: Muut laitoivat, Maikki Pakarinen loi                                                                                        
Uusi Suometar 2.6.1898
Päivälehti 21.6.1898
Nya Pressen 24.8.1899

Musiikin syntymäpäiväkalenteri, Taiteilijapari Maikki ja Armas Järnefeltin rakkaustarinan katkera loppu. Tiina-Maija Lehtonen, Yle.