Sanna Joska Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen syksyn Studia Generalia -luentosarjan teemana on Eläimet ja historia. Aihe on kiehtova ja sitä voi lähestyä lukuisista näkökulmista. Ihmisten ja eläinten suhteet kulkevat erottamattomana läpi historian: on ihmisen kannalta hyödyllisiä ja haitallisia eläimiä, villejä ja kesytettyjä, näkyviä ja lähes näkymättömiä. Eläinten vaikutus ihmisten yhteiskuntaan on ollut suuri läpi historian. Tässä suhteessa riittää edelleen runsaasti tutkittavaa ja keskusteltavaa, sillä eläinten osaksi jää usein olla sivuhuomiona ihmiskeskeisessä historiassa, jos sitäkään. Olen itse historiantutkijana erikoistunut antiikin Rooman sosiaalihistoriaan, joten lähdin miettimään ihmisten ja eläinten suhdetta historiassa tietenkin antiikin historian kautta. Antiikin Roomasta tulevat usein ensimmäisenä mieleen karthagolaisen sotapäällikön Hannibalin norsurukat, jotka tämä marssitti Alppien yli, Rooman Colosseumille näytille ja taistelemaan rahdatut eksoottiset eläimet, Egyptin kuningatar Kleopatra ja myrkkykäärme sekä tarun mukaan Rooman perustaneita Romulusta ja Remusta imettänyt susi. Villipetoja ja vaarallisia tilanteita. Todellisuus oli tietenkin moninaisempi mutta myös arkisempi. Roomalaiset kohtasivat arjessaan villejä eläimiä, kesytettyjä hyötyeläimiä, lemmikkejä, ruoaksi pyydettyjä tai kasvatettuja eläimiä, tuholaisia ja hyönteisiä. Eläimillä oli roolinsa myös roomalaisten uskonnollisessa elämässä, sillä eläinten uhraaminen jumalille oli tavallista. Uhreina toimivat kotitalouseläimet, kuten lehmät ja härät, lampaat, siat ja linnut. Roomalaiset myös ennustivat tulevaisuutta eläimistä, kuten uhrieläinten maksoista ja lintujen lennosta. Ihmisen suhde eläimiin herätti myös moraalista pohdintaa, kuten osoittavat filosofi Plutarkhoksen (n. 45 – 125 jaa.) kirjoitukset (suomennettu nimellä Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia, suom. Tua Korhonen ja Liisa Kaski, Gaudeamus 2015). Eläimiä myös kuvattiin laajasti antiikin taiteessa, mikä tarjoaa nykypäivän tutkijoille runsaasti tutkimusmateriaalia. Taide myös puhuu sen puolesta, että eläimet olivat läsnä roomalaisten jokapäiväisessä elämässä. Eläimiä kuvattiin esimerkiksi rakennusten lattioihin tehdyissä hienostuneissa mosaiikeissa ja veistostaiteessa, kuten hautamonumenteissa. Lemmikkieläimistä koira oli roomalaisille rakkain. Koirat toimivat sekä metsästys- ja vahtikoirina että lemmikkeinä ja niitä arvostettiin suuresti. Roomalainen oppinut Plinius vanhempi kirjoittaa teoksessaan Naturalis historia, että eläimistä uskollisimpia ihmisille ovat koira ja hevonen. Koiria kuvattiin omistajiensa hautamuistomerkeissä ja meille on jopa säilynyt lemmikkikoirien itsensä muistoksi tehtyjä hautapiirtokirjoituksia. Lemmikkien kuolemaa surtiin siis Rooman valtakunnassa samaan tapaan kuin nykyisinkin. Kuva: Roomalainen hautamuistomerkki, Getty Museum. © Wikimedia Commons. Yllä olevassa kuvassa oleva hautamuistomerkki noin vuosilta 150 – 200 jaa. on mielenkiintoinen esimerkki koirien esiintymisestä roomalaisessa hautataiteessa. Koiran kuvan alla olevassa piirtokirjoituksessa lukee ”Helenalle, kasvattityttärelle, sielultaan vertaamattomalle ja arvokkaalle”. Vaikka monumentti ensikatsomalta antaa ymmärtää, että kyseessä on Helena-nimiselle koiralle tehty hautamuistomerkki, se ei kuitenkaan ole todennäköistä, sillä tekstissä viitataan Helenaan ihmisenä. Muistomerkissä esiintyvä koira on luultavasti ollut hänen rakas lemmikkinsä. Toisaalta (kuten antiikin tutkimuksessa usein joudutaan täysin varman tiedon puutteessa toteamaan), mikäli hautakivi todella on tehty koiralle, on kyse poikkeuksellisen syvästä tunnesiteestä lemmikkiin. Kissoihin roomalaisilla oli hieman etäisempi suhde kuin rakkaisiin koiriinsa. Lemmikkeinä kissaa yleisempiä olivat esimerkiksi linnut, vuohet ja jopa käärmeet. Kissat nähtiin pääasiassa tuholaisten eli jyrsijöiden torjujina. Yllä mainittu Plinius vanhempi viittaakin kissoihin taitavina, hiljaisina saalistajina. Tällaisina ne esiintyvät usein myös roomalaisessa taiteessa, kuten alla olevassa mosaiikissa, johon on kuvattuna kukon kimppuun hyökkäävä kissa ja sorsia. Kissat eivät ehkä herättäneet roomalaisten tunteita kuten koirat, mutta pienet jäljet osoittavat kissojen kyllä olleen paikalla 2000 vuotta sitten. Toisessa alla olevassa kuvassa on roomalainen kattotiili, jonka ylitse kissa on kävellyt tiilen ollessa kuivumassa. Tilanne on varmasti tuttu kaikille nykyisillekin kissanomistajille: kissat kävelevät ihan missä niitä huvittaa. Tervetuloa siis Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen esitelmätilaisuuksiin kuulemaan ja keskustelemaan eläimistä historiassa! Kuvat: Roomalainen mosaiikki, Vatikaanin museo. © Wikimedia Commons & Roomalainen kattotiili Yorkista. © Wikimedia Commons.
1 Comment
Ismo Björn
Kenestä paperinukke? Miten muistaa ja olla muistamatta sisällissotaa? Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys osallistui 27. syyskuuta Tutkijoiden yöhön. Euroopan laajuinen tiedetapahtuma järjestettiin Suomessa yhdessätoista kaupungissa. Joensuussa, Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen toimintaa ja tällä kertaa sisällissodan muistia pohtivalla pisteellä, vierailleet saivat kertoa, minkä muistomerkin he haluaisivat Joensuuhun ja minnepäin Joensuuta se tulisi pystyttää. Alun perin tarkoituksemme oli, että muistomerkkiehdotus olisi liittynyt tavalla tai toisella sisällissotaan ja saanut kävijät näin pohtimaan sisällissodan julkista muistamista kaupunkitilassa, mutta jo ensimmäinen ehdottaja halusi kokonaan jotain muuta. Noin viisi vuotias tyttö näet ehdotti: My Little Pony. Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys on osallistunut useisiin yleisötapahtumiin ja myös tämä kerta kertoi, että toimintamme ei tahdo avautua etenkään satunnaisille vierailijoille. Suurin osa vanhemmasta väestä kuvittelee yhdistyksen toimivan lähinnä sukututkimuksen parissa tai eräänlaisena perintö- ja tarinakerhona. Nuoremmilla historiatietämys on usein yllättävän ohutta, ja vuosisadat tapahtumineen ihastuttavasti sekaisin. Moni alle 30-vuotias ei tunne Esa Pakarista, ei Katri Helenaa, Simo(n) ”Hurtta” Affleckista, August Wesleystä tai Aleksanteri I:stä puhumattakaan. ” Kuka on Heikki Kirkinen?” ”Aaro Heikkilään en ole ikinä kuullutkaan.” Sisällissotamuistoon tuli ehdotuksia tuli kaikkiaan 13, josta sotaan viittaavia oli viisi. Kolme niistä kannatti tuntemattoman sotilaan muistomerkkiä, yksi ehdotti Sovinnon ja rauhaisen tulevaisuuden triumfia ja yksi puolueetonta sisällissodan muistomerkkiä, kaikille yhteistä sisällissodan suremisen paikkaa. Näiden lisäksi toivottiin Kontiosuon erämaan muistomerkkiä entiselle Kontiosuolle, muistomerkkiä Vapaudenpuiston kaadetuille puille ja Merimiehenkadulle. Kaksi ehdotusta liittyi Joensuuhun koulukaupunkina. Toinen niistä olisi patsas Uutteran opettajan 30 vuotisesta työpanoksesta kansakunnan kynttilänä. Se olisi kynttilä, joka palaa molemmista päistä. Toinen ehdotus koski Kaislakadulle opiskelija-asunnon pihapiiriin pystytettävää Tuntemattoman opiskelijan muistomerkkiä. Henkilöistä muistomerkkiä ehdotettiin Sauli Niinistölle ja miehelle, joka istuu hevosen selässä, ja sillä on tulta kädessä. Historiapisteemme toinen tehtävä kuului: kenestä pohjoiskarjalaisesta (historiallisesta) henkilöstä tulisi tehdä paperinukke. Tähän tuli vastauksia kaikkiaan 38. Eniten sai ääniä Esa Pakarinen (3). Kaksi ääntä saivat Mateli Kuivalatar, Heikki Kirkinen ja Sauli Niinistö. Runonlaulajaa ehdotti yksi, samoin tarkemmin runonlaulaja Pedri Shemeikkaa. Yliopiston aiemmista rehtoreista yhden äänen sai Perttu Vartiainen. Sukulaisiaan ehdottivat erityisesti nuoret. Sellaisia olivat mummi, täti, setä ja isi. Pohjoiskarjalaisia fiktiivisitä hahmoja olivat ehdotuksissa ”Junantuoma” ja ”Takametsien mies”. Urheilijoista yhden maininnan saivat Kaisa Mäkäräinen Seppo Räty ja Encen pelaaja. Pohjois-Karjalan persoonia olivat myös yhden äänen saaneet Kuikka Koponen ja Joensuun Elli (heistä se junissa kulkenut) sekä kuka tahansa ”Turunen” ja ”Erkki”. Kulttuurihahmoista ehdotettiin Arla Cederbergiä ja kirjastonjohtaja Ilmi Järveliniä. Äänen sai myös paremmin kuopiolaisena tunnettu Minna Canth. Politiikoista paperinukeksi joku halusi Aune Mänttärin. Historiallisista henkilöistä ehdotuksen saivat August Wesley, Salome Vartiovaara, Olli Tiainen, Erkki Raappana sekä Lieksan hovin ryöstäjä Liisa Matintytär Erkki. Lisäksi toivottiin Lotta tai pikku-lotta -paperinukkea. Joku ehdotti paperinukeksi puuta ja yhdessä lapussa luki: Valkoinen, miksi ei musta? Historiasta on moneen, ja monelle se on toista kuin meille. Historiaan avautuu monia ovia, ja historiaa itse kukin elää, tekee ja kokee omalla tavallaan. Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys pyrkii innostamaan historiaharrastukseen, mutta mitä tuo historia on. Ken sen tietäisi…. (ja Barbie). Ehdotuksia, kommentteja, vihjeitä tarvitaan. |
Arkisto
October 2024
|