Ismo Björn, erikoistutkija Kummituksia on monenlaisia ja niillä on monia erilaisia nimiä. Kummitus on usein läpikuultava hahmo, jolta saattavat puuttua pää, jalat tai kädet. Tällaisia kummituksia ovat aaveet ja haamut. Ne ovat henkiolentoja ilman todellista ruumista. Ne saattavat näyttäytyä, mutta ne eivät yleensä tee mitään. Aave on jotain olematonta. Haamu poikkeaa aaveesta siten, että haamu saa jo muotoa. Haamu on esimerkiksi vainajan henki tai joku muu kalvakas ja läpikuultava varjo-olento. Ne kummitukset, jotka räyhäävät, meluavat ja aiheuttavat harmia ovat piruja ja räyhähenkiä. Ne saattavat siirtää tavaroita, avata lukittuja ovia ja ikkunoita. Näillä piruilla ei ole pukinsorkkia eikä hiilihankoa, ei partaa tai sarvia. On myös tonttuja ja outoja. Vanhan kansan kummitukset Kiihtelysvaarassa ei ole puhuttu kummituksista vaan kummista ja kummajaisista. Sellaisia olivat Haapaloson, Oskolan ja Vintilänvaaran kummat. Melakossa Neitikiven alla olevaan aarteeseen liittyvä kummitustarina liittyy yhteen kauheimpina pidetyistä rikoksista, oman lapsen tappoon. Aarteen sai nousemaan järvestä ainoastaan heittämällä yksiöisen vauvan järveen. Eräs Ahvenkosken nuori äiti aikoi uhrata lapsensa, mutta siinä samassa oli lapsi muuttunut mustaksi ja tehnyt lopun naisen rahanahneudesta. Siellä on aarre yhä Melakossa. Valkeasuolla oli outo, joka karjui ja örisi, mutta mitään ei näkynyt. Koirat olivat kauhuissaan ja hakivat turvaa. Outoja ja outolaisia on monenlaisia, eivätkä kaikki ole henkiolentoja. Tunnetuimmat pirut ovat Paasselän piru ja Saaren Maironiemen piru, josta Pasi Klemettinen kirjoitti väitöskirjassaan Mellastavat pirut (1997). Paasselän piru on Paasselän meteoriittijärvellä nähty outo valoilmiö. Yleensä pirutarinoissa on perustana joku rikos, huijaus tai muu vääryys, jonka vuoksi piru riivaa taloa ja talonväkeä. Tässä eivät auta papit, eivätkä tietäjät. Nurmeksen Petäisten talossa kuului öisin ryskettä ja riimujen kalistelua. Ei auttanut virren veisuu, eivät ampuma-aseet. Olivat näet talossa yöpyneet uittomiehet yrittäneet kummituksen ampua. Tälle kummitukselle löytyi selitys, joka oli arvoituksellinen, mutta opettavainen. Yösijaa talosta saamaton kerjäläismummo oli kätkenyt talon kurkihirren päälle taikapussin, jossa oli haudasta otettua maata, karhun siitinluu ja muuta kummallista. Kun pussi löydettiin, niin kummittelu loppui. Kummitukset ovat taiteen ja viihteen ehtymätön lähde. Kuva: Akseli Gallen-Kallela: Haamu kirkkotarhassa. Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo. Kontiolahdella kummitteli vanhassa pajassa. Ahjossa paloi tuli ja kuului takomisen ääntä, mutta kun pajaan asuttiin, niin ketään ei näkynyt. Myös tälle kummittelulle löytyi selitys. Sepän kisälli oli ollut aiemmin haudankaivajana ja ottanut haudasta kirstun naulan ja kätkenyt sen pajan oven pieleen. Naula avasi manalan väelle tien pajaan. Erikoisia kummajaisia ovat rajapirut ja rajahenget, jotka näyttäytyvät, jos joku on siirtänyt rajapyykkiä tai muuten rikollisesti hankkinut maata. Rajapiru huutaa oikeaa rajaa, kunnes vääryys on oikaistu. Tarinoita kummitusten takana Kummitus on hahmon ohella jotain selittämätöntä, salaperäistä, kuten ovat olleet merien kummituslaivat ja ilmojen kummituslentokoneet, joita nähtiin ja kuultiin etenkin 1900-luvun alussa myös Suomen taivaalla. Sanomalehdet uutisoivat kummituskoneita nähdyn milloin Posiolla, milloin Imatralla. Kummituslentokoneet vaihtuivat 1950-luvulla UFOiksi. Myös niiden muoto ja malli muuttuivat. Tunnetuimmat ovat Pudasjärven ja Imjärven UFOt. Tullessaan UFOt toivat humanoidit. Ne oli helppo tunnistaa, sillä humanoideilla kerrottiin olevan vain neljä sormea. Kummitustarinat ovat ”totta”. Niitä ei ole syytä epäillä, eikä tarinalle tee oikeutta se, että kummitukselle etsittäisiin tieteellinen selitys. Kaikki tietävät kummitustarinat tarinoiksi. Toki niille voi jäljittää perusteita, etsiä juuria, ja saattaapa löytyä jokin tapahtuma, selvittämättä jäänyt veriteko, murha, tappo tai onnettomuus, jota kummitustarinalla muistellaan. Joskus tuo selitystarina on kyllä hauska, kuten tarina unissaan kävelevästä piikatytöstä, joka valkoisessa yöpuvussaan pelotteli kylänväkeä, kunnes joku rohkea uskalsi astua ”kummituksen” tielle ja tyttö säikähtyneenä heräsi. Vanhojen sanomalehtien pikku-uutisista paljastuu, että pikkupoikien ikiaikainen huvi on ollut pelotella kummituksina tyttöjä. Moni ”kummitus” on näin paljastunut. Yhdysvalloissa, 1800-luvun lopulla, kummitukset pitivät kauhun vallassa kokonaista pikkukaupunkia. Kyläläiset piiloutuivat lukittujen ovien taakse, jolloin kummitukset saattoivat riehua vapaasti. Samalla katosi kauppaliikkeistä tavaraa ja pankki tyhjeni. Kaupunkiin oli pyydettävä apujoukkoja, jotka olivat yhtä ihmeissään kummitukset nähdessään. Sitten yksi kummitus erehtyi polttamaan sikaria, ja koko joukko paljastui tavallista kekseliäämmäksi rosvojoukoksi, joka hyödynsi paikallista kummitustarinointia. Tuttuja tuntemattomia Yleensä kummitustarinat ovat ajattomia ja paikkaan sitomattomia. Kummitustaloja on kaikkialla maailmassa. Lähes kaikki ränsistyneet ja hylätyt autiotalot ovat kummitustaloja niin Englannissa, Kolumbiassa kuin Suomessa. Niitä asuvat yleensä vanhojen leskirouvien tai nuorena kuolleiden neitojen haamut. Monelle näiden talojen kummituksille on useita silminnäkijöitä. Ollakseen arvokas vanha rakennus suorastaan vaatii oman kummituksen. Kummitukset viihtyvät etenkin linnoissa, mutta myös pimeät pajat ja riihet, vanhat kirkot, koulut, tehdashallit ja varastot voivat olla paikkoja, joissa kummittelee. Tarinat kerrotaan kaikkialla lähes samalla tavalla, ja aina yhtä vakuuttavasti. Kummitukset elävät lasten leikeissä ennen ja nykyään. Lapset leikkivät kummitushippaa Ruotsin Jällivaarassa 1936. Kuva: Samuli Paulaharjun kokoelma. Museovirasto. Kummitustarinat ovat kiertotarinoita, mutta silti ne kerrotaan tiettyyn paikkaan ja henkilöön liittyen, ja yhtä varmasti on työkaverin veli, siskon mies, naapurin serkku tai joku muu varma todistaja kyseisen kummituksen nähnyt. Se oli se liftari, joka katosi takapenkiltä tai outo ilmestys ”siinä Kuoringan levikkeellä”. Tarina kummitusautosta kirjoitettiin muistiin Norjassa 1950-luvun alussa. Murhatun nuoren naisen haamu ilmestyi auton takaistuimelle, ojensi kätensä kuljettajan niskaa kohti ja kuiskasi: Ajakaa minut takaisin Göteborgiin. Auto oli tuotu Ruotsissa, josta se oli jouduttu myymään murha-autona Norjaan, sillä Ruotsissa sitä ei kukaan halunnut osatta. Tyhjänä seisoessaan kuului auton äänimerkki. Auto suisti viimeisen omistajansa tieltä. Niitylle hylättyä autoa ympäröi täyden kuun aikana sininen kehä. Tarinan takapenkin surevasta naisesta muuttui Suomessa mustapukuiseksi naiseksi. Itä-Suomessa 1970-luvulla kerrotuissa tarinoissa hän oli idän Ljudmila, joka matkasi usean herran autossa, ja aina kesken matkan salaperäisesti katosi. Kummitusjahti on ikiaikainen huvi sekin. Leikkimielellä ja tosissaan on kummituksia yritetty todentaa ja vangita. Äänityslaitteiden kehittyessä kokeiltiin kummitusten ääntä tallentaa ensin fonografeille ja sitten savikiekoille. Sitten tulivat kamerat, ja yrittipä BBC näyttää suorana ”Kaunista Katarinaa” TV-lähetyksessään 1950. Kaunis Katariina on Englannin kuuluisin kummitus. Eläessään hän oli Katariina (Catherine) Howard, Henrik VIII viides vaimo. BBC asensi televisiokameran, infrapunalampun ja erilaisia äänilaitteita Hampton Courtin vahtikamariin, jossa Katariina oli usein näyttäytynyt. Katariinaa ei saatu televisioon. Yhtä huono tulos saatiin Valtimon Sivakasta. Kyläläiset olivat jättäneet magnetofonin koulun lattialle tarkoituksena äänittää kummitusten riekkumista. Mitään ei nauhalle tallentunut. Myös enemmän ja vähemmän vakavin tieteellisin mittalaitteiden ja sensorein on kummituksia yritetty vangita. On etsitty värähtelyjä, tiettyjä äänitaajuuksia ja selitetty aiempia havaintoja hallusinaatiolla, illuusioilla ja joukkosuggestioilla – aivan turhaan. Kummitukset eivät lopu, sillä aina tulee uusia kertojia.
0 Comments
Jani Karhu, yliopistonlehtori Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys osallistui keväällä Itä-Suomen yliopiston Historia- ja maantieteiden laitoksen Monimenetelmällinen tutkimus käytännössä -opintojakson suunnitteluun ja toteuttamiseen. Opintojaksolla opiskelijat tuottavat ulkopuolisen yhteistyökumppanin antaman tehtävän mukaisen tutkimusraportin. Yhdistyksestä mukana olivat etenkin hallituksen jäsenet Marko Piipponen ja Lauri Partanen. Historiallisen yhdistyksen lisäksi yhteistyökumppanina oli Joensuun kaupunkikeskustayhdistys Virta. Opiskelijoille annettavan tehtäväkokonaisuuden aiheeksi tuli Joensuun keskustan Lumovoima ja sen kehittäminen. Aihe jaettiin lopulta kuuteen alateemaan, jotka nyt julkaistavassa raportissa esitellään. Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys lähti yhteistyöhön mielellään ja mielenkiinnolla. Ensinnäkin osallistuminen tehtävänannon suunnitteluun mahdollisti yhdistystä kiinnostavien näkökulmien tuomisen osaksi opiskelijoiden tutkimia teemoja ja toiseksi opintojakson tavoite saada loppuraportti virallisesti julkaistuksi avasi yhdistykselle mahdollisuuden ryhtyä kokeilemaan digitaalista julkaisua osana julkaisutoimintaansa. Monimenetelmällinen tutkimus käytännössä 2023: Joensuun keskustan Lumovoima -raportti on kattava kokonaisuus Joensuun keskustan kehittämiseen liittyvistä teemoista. Raportissa sivutaan niin historian, nykyisyyden kuin tulevaisuuden näkökulmia, ja se sisältää mielenkiintoista luettavaa kaupunkisuunnittelijoille ja kehittäjille, poliitikoille, tutkijoille mutta myös kenelle tahansa Joensuun keskustan vaiheista ja siihen liittyvistä ilmiöistä kiinnostuneelle. Yhdistys kiittää yhteistyökumppaneiden ja opintojakson opiskelijoiden ohella jälleen kerran graafikko Samu Aarniota, jonka taitavissa käsissä digitaalinen julkaisu sai muotonsa. Pilotti osoitti, että digitaaliseen julkaiseminen tällaisessa muodossaan on mahdollista ja suhteellisen helposti järjestettävissä. Varsinaisen digikirjan käyttöönotto olisi hiukan monimutkaisempi hanke, sillä yhdistyksellä ei ainakaan toistaiseksi ole käytössään sellaista verkkoalustaa, jonka kautta oikeaa digikirjaa voisi levittää. Vuosikirjamme ainakin toistaiseksi julkaistaan perinteisin tavoin painettuna kirjana, mutta tilanteen mukaan olemme valmiita myös digitaaliseen julkaisemiseen. |
Arkisto
October 2024
|