Dosentti Ismo Björn Tutkija on aina töissä, eikä hän kesälomallakaan silmiään sulje. Lomamatkat muuttuvat kenttätöiksi, ja vaikka kuinka yrittäisit keskittyä vain olemaan, niin tarkkailet, havainnoit ja keräät aineistoja. Jos muistomerkeistä innostunut kotiseutuhenkinen entinen kaivostutkija suuntaa Narvaan, niin on suorastaan pakko poiketa tieltä sivuun Kohtla-Järvelle, Itä-Virumaan palavakivikaupunkiin. Sen jätevuoret, neuvostoarkkitehtuuri ja Outokumpu-niminen katu on nähtävä. Eikä kaupunki petä. Jätevuoret erottuvat jo kilometrejä ennen kaupunkia. Neuvostoarkkitehtuurin rujous on omalla tavallaan komeaa, ja kaupungin toiselta reunalta löytyy se, mitä lopulta etsii: ystävyyskaupunki Outokummun katu. Sen edessä on kaivoskaupunkien ystävyyden kunniaksi vuonna 1982 pystytty muistomerkki. Punaiseen graniittiin koverretut runonlaulajan kädet korostavat kahden kaivoskaupungin veljeyttä. Muistomerkki edustaa tyylillä jähmeää, yksisuuntaista ja selkeää aikansa YYA-politiikkaan sidottua kansojen toverillista yhteistyötä korostavaa taidetta. Kalevalaisten käsien ja kiven tulkinnat tuovat muistomerkkiin lisää sävyjä. Sama merkki on esimerkiksi Kalevalaseuran logossa ja sitä käytti mm. Suomen Maaseudun Puolue tunnuksenaan. Kiveä ei ole unohdettu, vaan se ja koko ympäristö on hyvin hoidettua ja patsasta reunustavat kauniit kukkarivit. Kohtla-Järven keskusaukiolla, kaupungin paraatipaikalla sijaitsevasa patsaassa kaksi jykeväkasvoista kaivoskypäräpäistä tyyliteltyä kaivosmiestä seisoo korokkeella betoniin ja dolomiittiin ikuistettuna rinnakkain hakut kohotettuna. Oikeanpuoleisella hakku on vasemmassa ja vasemmanpuoleisella miehellä hakku oikeassa kädessä. Selkiensä takana miehet pitävät käsiään toisensa lanteilla. Miehet astuvat tasajalkaa, mutta sisäkkäisillä jaloilla yhdessä eteenpäin. Miesten ympärillä oleva kehys kuvastanee kaivostunnelia. Se symboloi myös kahta miestä astelemassa ylpeinä ja määrätietoisina varjosta kohti valoa, mutta kun siihen liittää kohotetut käsivarret hakkuineen, ei voi välttyä vaikutelmalta näin muodostuvasta sydämestä ja rakkaudesta. Onko tuo rakkaus rakkautta työtä, suurta isänmaata, sosialismia vai sittenkin miesten toverillista rakkautta. Muisti palaa Outokumpuun. Siellä, aivan kaupungin keskustassa, torin reunalla, virallisesti Kohta-Järve aukiolla olevassa muistokivessä olevassa laatassa on kuvattu sama patsas ja Kohtla-Järven patsaan pridetulkinta korostuu, kun vieressä on Outokummun vaakunassa oleva naisen symboli, Afroditen eli Venuksen peili, kuparin merkki. Kohtla-Järven patsaan tekijät ovat tallinnalaiset kuvanveistäjät Olav Männi ja arkkitehti ja muotoilija Udo Ivask. Patsaan nimi oli alun perin Rinta rinnan, mutta Kohta-Järven kommunistinen puolueosasto nimesi sen Työn kunniaksi ja tai Työn patsaaksi (”Au tööle”). Ylevöittäväksi alun perin tarkoitettu patsas alkoi elää omaa elämäänsä, ja siitä tuli lukuisten erilaisten tarinoiden ja vitsien aihe. Patsasta kutsutaan Kahden raittiin kaivosmiehen patsaaksi ja Kahden selvin päin olevan kaivosmiehen patsaaksi. Näillä viitataan kaivosmiesten reippaaseen juopotteluun. Kohtla-Järvellä patsaspuheeseen liittyy kansallinen ero. Venäjänkielisten keskuudessa patsaan hahmot tunnetaan Ziljabinin veljeksinä, jotka todella louhivat palavaa kiveä kaivoksessa. Vironkieliset puolestaan nimesivät patsaan hahmot Väinöksi ja Jaaniksi. Väinö Viilup oli palavakivikombinaatin johtaja, palavakivikuninkaana tunnettu mies ja Jaan Lűllemets puolestaan Kohtla-Järven kommunistisen puolueen osaston pääsihteeri, joka oli saanut kannuksena Eestin Leniniläisten nuorten johtajana. Väinö Viilup isännöi Outokummun delegaatoita ystävyyskaupunkivierailulla 1982. Nyt mies on Kohtla-Järven keskusaukion patsaassa ja pronssilaattaan ikuistettuna Outokummun torilla Kahden kaivosmiehen patsas koillisvirolaisen Kohtla-Järven kaupungin keskustassa. Kuva: Kimmo Brandt. Patsaiden väärä historia Neuvostoliiton luhistuttua monessa maassa kaadettiin 1990-luvun alussa neuvostoajan muistomerkkejä taiteellisesti huonoina ja kiusallisina veistoksina, mutta ennen kaikkea kipeinä historian muistoina. Itsenäistyneiden maiden kansalaiset kohdistivat kaunansa symboleihin, joiden katsottiin kertovan miehittäjästä ja julistavan heidän historiaansa. Patsaiden kaatamisesta tuli seuraavalla vuosikymmenellä maailmanlaajuinen ilmiö. Syyt olivat monenlaiset. Talebanit rikkoivat tuhatvuotisia patsaita väärän uskonnon vuoksi. Yhdysvalloissa, Britanniassa ja muualla kaadettiin etenkin orjuuteen tai rotusortoon liitettäviä patsaita. Historiaa yritettiin jälkikäteen kirjoittaa toisin ja kansaa ohjata uuteen suuntaan hävittämällä entisen näkyvä kivinen muisto. Yhteisö pyrki ja sitä pyrittiin vapauttumaan menneisyydestään. Jotta tavoiteltu puhdistautuminen olisi mahdollista, oli mennyt kiellettävä, ja se tarkoitti muistojen hävittämistä, siis patsaiden kaatamista. Kaikkialla ei patsaita kaaduttu, vaan esimerkiksi Itä-Euroopassa Lenin-kuvia, Stalin-reliefejä ja muista sosialismin kuvaston muistomerkkejä kerättiin camp-henkisiin patsaspuistoihin. Camp-asenne ei kieltänyt monumenttien poliittisuutta, mutta se kyseenalaisti monumenttien julistaman ideologian ja pyrki nauramaan niitä pystyttäneille ja tukeville tahoille. Se oli siis myös itsessään poliittinen kannanotto. Suomessa naurun aiheeksi nousi tällöin Helsingin kaupungin Moskovan kaupungilta saama Oleg Kirjuhinin sosialistista realismia edustava patsas Maailman rauha. Ukrainan sota käänsi katseet uudelleen Neuvostoliiton ja Venäjän muistomerkkeihin niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Venäjä hyökkäyksen tuomitseminen tarkoitti halua päästä eroon kaikista Venäjään liitettävistä muistomerkeistä olivat ne näköispatsaita tai pelkkiä laattoja. Äärimmillään hävittämishalu koski jopa hautamuistomerkkejä, jotka yleensä ovat saaneet olla rauhassa. Muistomerkkien taiteellista arvoa, eikä niiden kaupunkikuvallista merkitystä tai monitulkinnallisuutta ei kaatokiihkossa arvioitu. Kotkasta poistettiin virolaisen kuvanveistäjä Matti Varikin suunnittelema suuri Lenin-aiheinen patsas. Se oli osa Tallinnan ja Kotkan välistä ystävyyskaupunkitoimintaa. Kotkan patsas haluttiin pois näkyviltä väärän historian muistomerkkinä. Sen kertomaa tarinaa ei haluttu ymmärtää, eikä edes sitä oppia, mitä se pystyttämisestään ja muistamisestaan olisi kertonut. Varik suunnitteli Leninille vain yhden käden…. Outokummun ja Kohtla-Järven ystävyyskivi Kohtla-Järvellä. Kuva: Ismo Björn. Outokummun ja Kohtla-Järven neuvostoaikaisesta ystävyydestä kertovia muistokiviä ei kukaan sentään ole vaatinut räjäytettäväksi, vaikka ne kertovat iskurityöläisten valtiosta Neuvostoliitosta, sankarillisten kaivosmiesten ja lypsäjien maasta tai Suomessa YYA-ajasta. Muistomerkkien arvo on niiden monissa tulkinnoissa ja mahdollisuuksissa. Patsaiden huumori voi olla piilotettua, kuten Kotkan tapauksessa yksikätisessä Leninissä. Outokummun luonnonkivinen muistomerkki sisältää itsessään oman vitsinsä, sillä se liittyy eripuolella Outokumpua oleviin luonnonkivistä vain hieman muotoitujen muistomerkkien joukkoon (Trüsted, Valkoisten hautakivi, Malminlöytö, Metsälän edustan kivi). Kiven kaksi vaakuna-aihetta avautuvat nykyaikana toisin kuin pystyttämisensä 1978 aikana. Kannatti poiketa, tuumii lomalta palannut Ismo Yksityiskohta Outokummun Kohtla-Järven aukion muistokivestä. Kuva: Ismo Björn. Outokumpu-katukilpi Kohtla-Järvellä. Kuva: Ismo Björn.
0 Comments
|
Arkisto
October 2024
|