Jani Karhu Kirjoitus on osa Pohjois-Karjala 300 vuotta -sarjaa Pohjois-Karjala juhlii 300 vuoden taivaltaan tänä syksynä. Juhlavuosi on nostanut esiin pohdintoja siitä mikä on Pohjois-Karjala, kuinka maakunta syntyi ja mitä on karjalaisuus. Kysymykset ja pohdinta ovat tärkeitä, sillä vaikka elämme globaalissa maailmassa, eivät alueet ja lokaalisuus ole menettäneet merkitystään. Päin vastoin, tulevaisuudessa häämöttävät Soteen liittyvät ensimmäiset aluevaalit ja paikallistason hyvinvointia rakennetaan yhä enemmän alueellisiin rakenteisiin ja elinvoimaan nojaten. On tärkeää tuntea Pohjois-Karjala, sen historia, vaiheet ja moniulotteisuus. Tässä kirjoituksessa esittelen ja arvioin Pohjois-Karjalasta matkailun viitekehyksessä tuotettua imagoa ja identiteettiä rajaten tarkastelun karkeasti 1800-luvun loppupuolelta tähän päivään. Suomi oli 1800-luvun loppupuolella köyhä ja takapajuinen maa. Näin ainakin usein kerrotaan. Todellisuudessa ainakin takapajuisuus oli huimaa vauhtia hellittämässä. Patruunat ympäri suuriruhtinaskuntaa laittoivat pystyyn teollisuuslaitoksia, kaupungistuminen otti ensimmäisiä harppauksiaan ja rahvaan sivistämiseen ryhdyttiin kiinnittämään huomiota. Myös Pohjois-Karjala oli mukana tässä kehityksessä. Rautateitä rakennettiin ja höyrylaivoilla ryhdyttiin liikennöimään. Ihmisten liikkumisen helpottuminen tarkoitti myös vapaa-ajan liikkumisen lisääntymistä. Pohjois-Karjalassa alkoi kulkea sivistyneistöä ja kulttuuriväkeä karjalaista eksotiikkaa ihailemassa ja omalta osaltaan myös synnyttämässä. Heidän tärkein kohteensa oli Koli, Mustarintainen vaara Pielisjärven rannalla, jonka vaikuttavuudesta oli kerrottu jo pitkään. Juuri muusta ei maakuntaan liittyen puhuttu, sillä seudun asutuskeskukset olivat pieniä ja alueen muut nähtävyydet verrattain vähäisiä. Koli oli avain maakunnan matkailuun tuolloin ja sellaisena sitä pidetään edelleen. Suomen matkailijayhdistys kirjoitti vuonna 1888 Matkasuuntia Suomessa julkaisussaan Joensuun kaupungista kohtuullisen positiivisesti, mutta joutui toteamaan, ettei joen ranta-aluetta lukuun ottamatta kaupungissa juuri ollut nähtävää. Seurahuone kaupungista sentään löytyi. Koli sen sijaan sai suuren huomion, joista esimerkkeinä seuraavat lainaukset: ”Syrjäisen asemansa ja huonojen kulkuneuvojen tähden eivät Kolivaarat ole juuri päässeet matkailijain huomioon, vaikka ne luultavasti ovat etuisimpia Suomen luonnonihanista paikoista.” ”Näköala (lounaaseen) on niin kuin sanottu, hurmaava jota paitsi vuori ilma siellä tuntuu niin kevyeltä, että heikotkin naiset ilman liiallista ponnistusta jaksavat kiivetä harjun ylänteille.” Julkaisun näkökulma oli saatavilla olleissa matkailureiteissä, ei alueellisessa tarkastelussa. Pohjois-Karjalaa ei mainita, mutta reitin Savonlinna-Joensuu-Pielisjärvi esittelystä vie Koli kolmanneksen. Toisin sanoen, Pohjois-Karjalaan kannatti tulla, jos ei muuten, niin Kolin vuoksi. Samansuuntaisia kirjoituksia alkoi näkyä yhä useammin painetussa sanassa. Tietoisuus ihmeellisestä Kolista levisi ja matkailijamäärät Pohjois-Karjalassa kasvoivat. Eivät kaikki Kolin vuoksi maakuntaan tulleet, mutta luonnonkauneus oli valttina. Vuonna 1898 Kolin juuri valmistuneella Ylämajalla rekisteröitiin 500 vierailijaa. Suomen Matkailijayhdistys ry perustettiin vuonna 1887 ja sen Joensuun haaraosasto muutamaa vuotta myöhemmin 1893. Suomalaisuusaatteen nousu velvoitti maan kansalaisia tutustumaan kotimaahansa. Matkailu kasvatti suosiotaan ja paikallisyhdistyksiä perustettiin. Nurmes-Pielisjärvi-Juuka–haaraosasto perustettiin vuonna 1894. Ylä-Karjalan yhdistys keskittyi Kolin palveluiden kehittämiseen. Joensuussa puuhattiin näköalatorneja muun muassa Tikkamäelle. Matkailurakentaminen Pohjois-Karjalassa oli alkanut. Vuosisadan vaihtuessa Koli sai rinnalleen toisen vetonaulan: Pamilonkosket Ilomantsissa. Maakunnan matkailullinen identiteetti kiteytyi jylhiin rinteisiin ja kuohuviin koskiin. Joensuuhun kulkijoita houkuteltiin Pielisjoen ja sen siltojen kauneudella. Kaupungin siisteyteen ja palvelutasoon haluttiin kiinnittää huomiota, ettei matkailija olisi vain syrjäisten luontokohteiden varassa. Ensimmäisen maailmansodan ja Suomen sisällissodan aikana matkailu sinänsä ei ollut tärkeimpiä ajanvietteitä, mutta ihmisten edellytykset liikkumiseen paranivat edelleen, niinpä 1920-luvulle tultaessa alkoi uusi nousukausi. Matkailijayhdistyksen vuosikirja 1927 oli omistettu Karjalalle, ja tällä kertaa Pohjois-Karjalakin oli vahvasti edustettuna. Vuosikirjan kuvaus Karjalasta alkaa Korpiselän saloilta, Suojärven rannalta ja vaarojen korkeuksista, joiden laelta avautuvat suuremoiset palkinnot, välkkyvät vedet ja metsäiset maisemat. Kirjassa todetaan Karjalan olevan monisyinen ja Karjalan rajaamisen olevan haasteellista. Jo 1920-luvulla olivat käytössä määritelmät Ylä-, Keski-, Pielisen-, Pohjois-, Raja-, Laatokan-, Itä-, Etelä- ja Lounais-Karjala sekä Karjalan Kannas. Pohjois-Karjalasta esitellään laveammin Karjalan kuninkaan Koski-Jaakon Tohmajärvi ja ortodoksinen ”wennään Taipale” Liperissä. Kolin matkailun kehittäminen eteni uuteen vaiheeseen 1930-luvulla uuden matkailumajan rakentamisen ja laskettelu-urheilun alkamisen myötä. Postikorteissa ja esitteissä komeilivat Pielisen maisemat ja kansallispukuiset neitokaiset. Pohjois-Karjalasta välitetty kuvasto ei poikennut paljoakaan siitä millaista kuvaa Suomesta kokonaisuutena tuolloin rakennettiin. Matkailijayhdistyksen vuonna 1938 julkaiseman englanninkielisen Guide to Finland -oppaan kanteen oli valittu juuri samanlainen asetelma, maisema vain oli jostakin muualta. Pohjois-Karjalan matkailuidentiteetti rakennettiin luonnonihanuuksien (silloista ilmausta käyttäen) varaan. Karelianismi oli luonut vahvan kuvan vaarojen ja metsien laulumaista. Alkuvaiheessa matkailukuvastoa tuotettiin matkailijoilta matkailijoille. Kuntien, kaupunkien tai muiden virallisten instituutioiden toimintaan matkailun suurisuuntainen edistäminen tai markkinointi ei vielä tuossa vaiheessa kuulunut. Toisen maailmansodan jälkeen tilanne alkoi muuttua. Sodan aiheuttamat alueluovutukset vaikuttivat maakunnan muotoutumiseen monella tasolla. Karjala oli menetetty, nyt olivat jäljellä Pohjois- ja Etelä-Karjala. Matkailuidentiteetin rakentamiseen uusi tilanne ei kuitenkaan ratkaisevasti vaikuttanut. Vuonna 1936 perustettu Pohjois-Karjalan maakuntaliitto julkaisi vuonna 1955 maakuntakirjan, jossa esiteltiin maakunnan historiaa, elinkeinoja sekä kukin kunta tärkeimmiltä tiedoiltaan ja erityisyyksiltään. Kirja kannen kuvituksena toimi metsäinen vaara- ja järvimaisema. Samaan aikaan matkailu oli aivan ennenäkemättömässä nosteessa. Olympialaiset, autoistuminen ja monet hyvinvointivaltion rakentamiseen liittyneet lakimuutokset sekä innoittivat että mahdollistivat matkailuun. Kaupungit ja maalaiskunnat heräsivät matkailun kasvuun sekä lisääntyneeseen palveluiden tarpeeseen. Pohjois-Karjalassa laadittiin maakunnan ensimmäinen virallinen matkailusuunnitelma osana vuonna 1967 julkaistua seutusuunnitelmaa. Matkailua käsittelevän osasuunnitelman otsikkokuvana oli maisema Kolilta Pieliselle. Suunnitelmassa Pohjois-Karjalan matkailuedellytykset tiivistettiin järviluontoon ja sen mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Koli oli tärkein kohde, siellä oli nimittäin mahdollisuudet korkealuokkaisen ympärivuotisen matkailukeskuksen rakentamiselle, mutta maakunnasta löytyi lukuisia muitakin kiinnostavia paikkoja ja kohteita. Ensimmäinen itsenäinen maakunnan matkailusuunnitelma julkaistiin vuonna 1974. Tuossa suunnitelmassa jatkettiin jo hyvin tutuksi tulleella linjalla. Pohjois-Karjalan matkailullinen arvo ja kiehtovuus esiteltiin seuraavasti: ”Pohjois-Karjalan omaleimaisuus, harva asutus ja luonnon puhtaus ja moni-ilmeisyys, kulttuuriperinteet sekä karjalaisväestö tarjoavat matkailijalle sitä alkuperäisyyttä ja eksotiikkaa, mikä maamme monilta alueilta, etenkin Teollisuus-Suomesta on jo hävitetty.” Näin jalostettiin edelleen jo kareliaanien vaalimaa ajatusta Karjalasta ja suomalaisuuden juurista. Maakunnan itsensä ja maakunnasta matkailun puitteissa välitetty kuva oli tässä vaiheessa jo hyvin vakiintunut. Nurmeksen karjalaistalo Bomba oli heti rakentamisensa jälkeen (1978) valtakunnallisestikin merkittävimpiä matkailukohteita, mutta alkuinnostus hiipui melko pian. Karjalaisuus kulttuurina esiintyi alaluvuissa, mutta karjalaisuus luontona ja maisemana (Koli eri variaatioineen) oli keihäänkärki, joka iskettiin kansiin ja otsikoihin. Pohjois-Karjala oli luontoa, retkeilyä ja eksotiikkaa, jota kasvukeskuksista ei enää löytynyt. Luonnon ja kulttuurin suhdetta Pohjois-Karjalan matkailuidentiteetin rakentamisessa olisi syytä pohtia enemmänkin, mutta aihe vaatisi oman artikkelinsa. Lyhyesti arvioituna ”luontokarjala” on ollut helpompi välitettävä kuin monia edustajuuteen ja esittämiseen liittyviä ongelmia omaava ”kulttuurikarjala”. Sodan jälkeen Pohjois-Karjalasta tuli aikaisempaa enemmän myös kulttuurikarjalaisuuden edusmaa, mutta roolin omaksuminen ei ole ollut ongelmatonta, etenkään matkailun viitekehyksessä. Tästä esimerkkinä toimii muun muassa Bomban ympärillä aikanaan käyty keskustelu, jossa esillä ollut karjalaisuus kyseenalaistettiin pelkkänä ulkoa tuotuna turismituotteena. Kolin kansallismaiseman ”aitoutta” ei ole samaan tapaan kyseenalaistettu. Pohjois-Karjalan lukemisto: Karjalan vaaroilta teokseen (1986) on kansitaiteeksi valittu näkymä Kolilta Pieliselle. Pohjois-Karjala – minun Karjalani kirjan (1991) kansiin on päässyt myös ihmisiä, mutta niissäkin luonto on mukana. Kirjan takakannessa on tietenkin talvimaisema Kolilta Pieliselle. Ja uudella vuosituhannella Pohjois-Karjalan matkailustrategian (2007–2013) kanteen on valittu näkymä Kolilta, samoin Pohjois-Karjala -esittelykirjan takakanteen on päätynyt maisema Kolilta. Etukannessa on kansainvälisyyden ja elinkeinojen merkkinä Tiedepuisto ja kulttuurin suurena uutuutena Nightwish-yhtye. Hiukan aikaisemmin matkailusta oli tullut todella tärkeä osa maakunnan talous- ja imagoelämää. Tyhjenevät syrjäseudut tarvitsivat välineitä selviytyäkseen edes jotenkin pinnalla. Ympäristön utilistinen hyötykäyttö ja luonnonsuojelu joutuivat toden teolla vastakkain Kolin kansallispuiston perustamiseen liittyvissä kiistoissa. Luonnon- ja maisemansuojelu olivat estäneet tai kuihduttaneet Kolille kaavaillut suuret matkailuhankkeet moneen kertaan, ja kansallispuiston perustaminen tarkoitti luonnonsuojelun voittoa. Kansallispuistoista ryhdyttiin tekemään aluetaloudellisia ”keihäänkärkiä” 2000-luvun alussa, kun valtakunnalliseksi tavoitteeksi otettiin luontomatkailun lisääminen ja puistojen kävijämäärien kasvattaminen. Pohjois-Karjalassa tämä otettiin tosissaan. Maakunnan puistoja ja retkeilyalueita (Petkeljärvi, Patvinsuo, Koli ja Ruunaan retkeilyalue) kehitettiin ja kävijämäärät ovat kasvaneet. Koska luonnon ihanuudet ovat tietyt ja samat, on maakunnassa yritetty innovoida uusia vetonauloja tai rakentaa uutta ja isompaa entisten oheen, mutta tulokset ovat olleet vaihtelevia. Matkailu on hyvin herkkä ja investointipaineinen ala, rahoituksen hankkiminen riskialttiisiin hankkeisiin on ollut hankalaa. Kansallispuistoista etenkin Koli, Ilomantsin karjalaisuus ja sotahistoria sekä Nurmeksen matkailukokonaisuus ovat tärkeimpiä vetonauloja. Joensuu on esillä etenkin tapahtumapaikkana. Matkailukehittäminen ja -markkinointi eivät ole enää aikoihin olleet matkailijoilta matkailijoille, vaan mukaan ovat tulleet kaupungit ja kunnat, maakuntaliitto, Pohjois-Karjalan osuuskauppa ja yksityiset yritykset. Sivistyneistön virkistäytymisestä ja sivistävästä reissaamisesta tuli kehittämis- talous-, ympäristö-, ja kulttuuripolitiikkaa sekä elinkeinoja. Pohjois-Karjalan visuaalinen ilme hiukan monipuolistui, mutta terävin kärki pysyi samana. Uusiutuva Pohjois-Karjala -teos (2012) esitteli maakunnan tulevaisuuden elinvoimatekijöitä. Kansallispukujen sijaan esillä olivat maakunnan tunnetut pop ja rock-kasvot, Kolin maisemissa kuvattuna. Uutta ja vanhaa siis. Tänään elokuussa 2021 näkyvintä Pohjois-Karjalan kuvaa matkailun saralta levittää maakunnan matkailuinfon VisitKarelia Oy:n verkkosivusto. Ensimmäisenä nettisurfailija saa nähtäväkseen Kolin jylhät maisemat. Lisäksi mukana on retkeilykuvitusta, kaupunkimaisemaa ei sivustolta löydä. Lyhyt katsaus reilun sadan vuoden kehitykseen Pohjois-Karjalasta matkailun viitekehyksessä tuotettuun imagoon ja identiteettiin antaa varsin rajoittuneen kuvan maakunnan syvimmästä olemuksesta. Esitteet, kirjat ja oppaat pitävät sisällään muutakin, mutta kareliaanien 1800-luvun lopulla asettama standardi Pohjois-Karjalaiselle matkailumaisemalle pitää edelleen. Vaikka maakunnan ykköskohteen Kolin mahdollisuuksien hyödyntämistavoista (miten paljon rakennetaan vs. miten paljon suojellaan) on kiistelty enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo vuosikymmeniä, ei Kolin käyttöä niin sanottuna sisäänheittotuotteena olla missään vaiheessa näkyvästi kyseenalaistettu. Eikä tähän ole ollut pyrkimystäkään. Vähäväkisessä maakunnassa on ajateltu, että jokainen matkalle lähtenyt on potentiaalinen asiakas ja Koli on kaikkein tunnistettavin vetonaula. Näin ollen Kolin matkaajat voivat rikastuttaa koko seutua, ja samoin Joensuuhun eksyneet voivat harhautua vaikkapa Ilomantsiin. Ja syytä olisikin, sillä Pohjois-Karjala on muutakin kuin korkealta katsottu järvimaisema. Siksipä onkin virkistävää, että vaikka ei olekaan suoraan kyse vain matkailusta, niin maakuntaliiton vuonna 2018 lanseeraamaan uuteen Pohjois-Karjala-brändiin eivät kuulu Kolin maisemat tai kansallispuvut, vaan tuoreempia ajatuksia nykypohjoiskarjalaisuudesta - heimolaisuudesta. Pohjois-Karjalan markkinointi ja uusittu heimoaate kiteytetään sloganiin ”Kaiken maailman karjalaiset”. Pohjois-Karjala on avoimuutta, yhdessä tekemistä ja positiivisuutta. Tähän on lisättävä, että Pohjois-Karjalan matkailuyhdistyksen verkkosivuilla ensimmäisenä silmille hyppää alaston paikallinen muusikko… talvinen maisema Kolilta Pieliselle edessään. Kaiken maailman karjalaiset… Lähteet: Keskitalo Pekka, Väistö Pentti & Tolvanen Tiina 1991. Pohjois-Karjala. Minun Karjalani. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Eno. Lehti Esko, Matilainen Yrjö 1967. Pohjois-Karjalan seutusuunnitelma. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Joensuu. Reijonen Jorma (toim.) 1986. Pohjois-Karjalan lukemisto: Karjalan vaaroilta. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Keuruu. Saarelainen Asko 2020. Koli-matkailun synnystä laskettelun hurmaan. Teoksessa Matkalla. Kirjoituksia karjalaisen matkailun historiasta, (toim.) Jani Karhu. Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys, Joensuu. Sulopuisto Sirpa 2018. Pohjois-Karjalan Matkailu ry. 125 vuotta aatteellista matkailutyötä Pohjois-Karjalassa. Pohjois-Karjalan Matkailu ry. Joensuu. Suomen matkailijayhdistys 1927. Vuosikirja 1927. Suomen matkailijayhdistys, Helsinki. Suomen matkailijayhdistys 1888. Matkasuuntia Suomessa I. Suomen matkailijayhdistys, Helsinki. Suomen matkailu 4/1937. Uutta matkailun alalta. Suomen matkailijayhdistys, Helsinki. Turtiainen Pekka, Tolonen Minna 2008. Iloinen ja osaava Pohjois-Karjala. Suomen Maakuntakirja, Lappeenranta. Pohjois-Karjalan maakuntaliiton verkkosivut ja brändi: https://www.pohjois-karjala.fi/brandikiteytys Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2012. Uusiutuva Pohjois-Karjala. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Joensuu. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2007. Pohjois-Karjalan matkailustrategia 2007–2013. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Joensuu. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1955. Pohjois-Karjala. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Joensuu. Pohjois-Karjalan matkailuyhdistyksen verkkosivut: http://www.pohjoiskarjalanmatkailu.fi/wp/ Pohjois-Karjalan seutukaavaliitto 1974. Pohjois-Karjalan matkailusuunnitelma. Pohjois-Karjalan seutukaavaliitto, Joensuu. VisitKarelia Oy:n verkkosivut: https://www.visitkarelia.fi/
0 Comments
|
Arkisto
January 2025
|