Jani Karhu, tutkijatohtori Meillä ja muualla herättiin torstaina 24.2.2022 karmaisevaan totuuteen. Venäjä oli avoimesti hyökännyt Ukrainaan. Häikäilemätöntä ja kyynistä ratkaisua osattiin pelätä ja ennakoida, mutta sitä ei uskottu todeksi kuin vasta pahimman tapahduttua.
Venäjän presidentti Vladimir Putin perusteli videoiduissa puheissaan aggressioitaan historialla. Putinin tulkinnat historiasta ovat nousseet otsikoihin ennenkin, mutta tällä kertaa kyse oli poikkeuksellisen suorasta historian väärinkäytöstä ja poliittisin perustein muokatuista tulkinnoista. Uutiset Venäjältä ovat jo vuosia kertoneet pyrkimyksistä oppikirjojen muokkaamiseen poliittisin perustein. Ei Venäjä ole ainut maa missä tällaista tapahtuu, ja viime vuosilta on astetta lievempiä tapauksia Suomestakin. Esimerkkeinä kohu ja kiista SS-vapaaehtoisiin liittyneestä selvityksestä, PerusSuomalaisten omituinen sekoilu pyynnöstä ilmiantaa persuvastaisia opettajia ja vihapostia saaneet tutkijat rahoituskeskusteluun liittyen. Erittäin tarkkana kannattaa olla etenkin vapaan historiantutkimuksen asemasta, sillä historialla voidaan perustella ihan millaista toimintaa vain, jos maaperä on tehty sopivaksi. Kirjoitin syksyllä 2019 Karjala-lehden kolumnissa seuraavaa: ”Historia on mitä voimallisin keino vaikuttaa ja muokata mielipiteitä. Historian hallinta on sitä, että pyrkii tai pääsee vaikuttamaan siihen, kuinka historia kerrotaan, ja mikä ääni menneisyydestä pääsee kuuluviin. Ilmiö on tätä päivää niin meillä kuin muualla. Globalisaation ja konservatiivisen nationalismin yhteentörmäys sekä kansallisuusaatteiden nousu synnyttävät väistämättä jakolinjoja meihin ja muihin. Ollakseen uskottavia ja houkuttelevia kaikki aatteet tarvitsevat historiaa. Kaikki historia ei vain ole kovin mieluisaa, ja siksi osa menneisyydestä halutaan jopa kieltää. Esimerkiksi Venäjällä, Puolassa ja Unkarissa virallinen historiakuva on noussut vallitsevaksi, eikä sen horjuttamista katsota hyvällä. Autoritäärisissä maissa painotetaan yleisen edun mukaista ”kansallista totuutta”. Kannattaa pohtia mihin sellaista tarvitaan?” Nyt olemme jälleen ja valitettavasti nähneet hyvin konkreettisen esimerkin siitä mihin kieroutuneita historian tulkintoja voidaan käyttää ja miksi sellaisille halutaan luoda pohjaa.
2 Comments
Alina Kuusisto, Karjalan tutkimuslaitos Anni Kepplerus oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa tuttu nimi monelle romaanikirjallisuuden harrastajalle, vaikka hän ehti julkaista elämänsä aikana vain yhden teoksen – Hovin Inkeri (1897). Kirjan tapahtumat sijoittuvat Brahean kaupungin ja isovihan ajan Pielisjärvelle ja sen keskiössä ovat kapinointi veronvuokraaja Simon Affleckia vastaan sekä Inkerin ja Tuomas Sormusen rakkaustarina. Lähestyvän Runebergin päivän alla on hyvä hetki nostaa esiin tätä Pohjois-Karjalan varhaista naiskirjailijaa. Esikuvana Keppleruksen kirjalle on saattanut hyvinkin toimia Suomen ensimmäinen historiallisen romaanin kirjoittanut nainen, Fredrika Runeberg (1807–1879), jonka teosten aiheet liikkuivat isovihan ja nuijasodan sekä vahvojen naishahmojen ympärillä. Anni Kepplerus oli syntynyt vuonna 1849 Kuopiossa varalääninkamreerin perheeseen. Isä Carlin kuoltua äiti Emilie jäi kahden 3-vuotiaan tyttärensä kanssa. Nuoren Annin elämästä ei ole juurikaan tietoja, mutta viimeistään 1880-luvulla hän työskenteli opettajana ilmeisesti tyttökoulussa ja oli muun muassa Kuopion naisyhdistyksen ja Kalevalaseuran kantavia voimia. Opettajan työ oli näihin aikoihin harvoja sivistyneistön naisille soveltuneita ammatteja ja se antoi myös Annille mahdollisuuden elättää niin itsensä kuin leskeksi jääneen äitinsä. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä naimisiin, mutta syystä tai toisesta Anni ei koskaan solminut avioliittoa. Valintaa voi ymmärtää, sillä itsenäisen työuran, yhteiskunnallisen toiminnan ja perheen yhdistäminen oli vielä 1800-luvun lopulla naisille vaikeaa. Esikuvaa ei toki olisi tarvinnut etsiä kaukaa, tekihän Annin kanssa samoissa piireissä pyörinyt ison lapsikatraan äiti Minna Canth merkittävän uran kirjailijana. Anni Kepplerus osallistui Kuopiossa aktiivisesti suomalaisuus- ja naisliikkeen toimintaan. Vuodelta 1879 olevassa Kalevalaseuran naisten ryhmäkuvassa ovat mukana Anni Kepplerus (seisomassa kolmas oikealta) sekä tunnettu kuopiolainen naisasianainen Elisabeth Stenius (os. Gripenberg, istumassa toinen vasemmalta). Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma. Helsingin suomalainen jatko-opinto avattiin 1880-luvun alussa, ja siellä myös Anni kävi suorittamassa pätevyydet kielten ja käsityön opettajan virkoihin. Tämä antoi hänelle mahdollisuuden etsiä pysyvää työpaikkaa ja vakaata toimeentuloa. Anni haki tyttökoulun saksan ja ranskan kielen opettajan virkaa niinkin kaukaa kuin Vaasasta, mutta ei tullut valituksi. Naisen mieli kaipasi pois Kuopion ehkä liiankin tutuista ympyröistä, ja näitä haaveita hän sai toteuttaa muun muassa opintomatkoillaan Saksassa ja Sveitsissä. Vuonna 1893 Anni Kepplerus sai erioikeuden hakea poikakoulun opettajanvirkoihin ja sai paikan Joensuun lyseon ranskan kielen opettajana. Kuopioon verrattuna Joensuun kulttuurielämä oli vaatimatonta, mutta kansalliset harrastukset olivat saaneet otteen myös pienen kauppakaupungin sivistyneistöstä. Lyseo ja sen koulutettu opettajakunta olivat suunnannäyttäjiä, ja koulun ilmapiiri oli akateeminen. Joensuuhun muuttaessaan Anni oli nainen ajan hermolla. Olihan hän ollut tiiviisti mukana Elisabeth Järnefeltin ja Minna Canthin ympärille kietoutuneessa Kuopion kulttuurielämässä ja imenyt itseensä niin nousevan naisliikkeen kuin fennomaanien aatemaailmaa. Uusi työ lyseossa vei aikaa, mutta Joensuussa Anni ehti toimia ainakin raittiusyhdistyksessä. Hänen kerrotaan olleen Joensuun ensimmäisiä sivistyneistöön kuuluneita naisia, joka rohkeni käyttää kansallispukua. Joensuun kirjalliset piirit olivat kapeat, eikä koko maakunnasta tunnettu montaa romaanikirjailijaa. Poikkeuksena ehkä nurmessyntyinen pappi Juho Reijonen, joka hänkin teki työuransa Pohjois-Karjalan ulkopuolella. Mutta lyseossa Annilla oli kollega, historian, maantieteen ja suomen kielen lehtori Johan Vilhelm Ronimus (1865–1909), tuleva Karjalattaren päätoimittaja, joka hyvinkin saattoi toimia kirjoittamisesta pitävän opettajattaren innostajana. Ronimus oli muuttanut Joensuuhun samana vuonna kuin Anni ja julkaissut vuotta myöhemmin 1500-luvun Viipuriin sijoittuvan romaanin Antonio Bröjer. Molempien kirjoituksia ryhdyttiin julkaisemaan jatkokertomuksina Karjalattaressa, ja lehti julkaisi myös Annin käännöksiä ulkomaisista kaunokirjallisista teksteistä. Anni Keppleruksen historiallinen romaani Hovin Inkeri ilmestyi 1897 ja siitä otettu uusintapainos 1908. Hovin Inkeri ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 1897 ja sai runsaasti huomiota aikalaislehdistössä, olihan kotimaisen historiallisen romaanin ilmestyminen tapaus sinällään. Asialinjalla pysytelleet arviot keskittyivät kirjan sisältöön ja tyyliin, eikä kirjailijan taustoihin tai sukupuoleen kiinnitetty huomiota. Aika oli muuttumassa, eikä naiskirjoittaja ollut enää samanlainen outolintu kuin vielä runsas kymmenen vuotta aiemmin, jolloin Minna Canth julkaisi ensimmäiset teoksensa. Toisaalta Hovin Inkeri oli aiheeltaan ja käsittelytavaltaan jotain aivan muuta kuin Canthin yhteiskuntakriittiset romaanit ja näytelmät. Se oli varsin sovinnainen ja ennen kaikkea nuorisolle suunnattu opettavainen kertomus, jonka kuvaukset Brahean kaupungin kohtalosta, elämästä isonvihan aikaisessa piilopirtissä, kansanparantajan työstä tai karhunkaadosta tukivat 1900-luvun alun historianopetusta. Siitä, että kirjaa todella luettiin, todistaa kuitenkin Otavan 1908 ottama uusintapainos. Toisaalta aiheenvalinnassa oli mukana myös politiikkaa. Kansallisen historian elävöittäminen sekä kansan ja sortajan välinen vastakkainasettelu istuivat hyvin venäläistämiskauden hiljaisen vastarinnan henkeen. Maan päivälehdissä Annin teos sai suopean vastaanoton, vaikka kirjailijan kokemattomuus pantiinkin merkille. Savo (20.11.1897) kehui kerrontaa ”reippaaksi ja sujuvaksi”. Keski-Suomi (25.11.1897) puolestaan antoi tunnustusta kirjailijan historiantuntemukselle sekä ”elävästä ja joutavanpäiväisestä ja liioitellusta tunteenpurkauksesta vapaalle” kirjoitustyylille. Haminan Sanomat (25.11.1897) totesi kertomuksen olleen ”kaunis lisä muuten köyhään historialliseen kirjallisuuteemme”, vaikka päähenkilöiden luonteenkuvaus jäikin pintapuoliseksi. Hovin Inkeri sai ilmestyessään huomiota useissa maan päivälehdissä. Satakunnan arvostelija kuvaa 2.12.1897 teosta ”liikuttavan kauniiksi kertomukseksi, joka arwokkaasti lisää alkuperäistä suomenkielistä kaunokirjalllisuutta”. Nykypäivän lukijalle Anni Kepplerin romaani näyttäytyy kepeänä historiallisena kertomuksena, johon epäoikeudenmukaisuuden vastustamiseen, sodan julmuuteen ja toivoon liittyvät teemat tuovat syvyyttä ja ajattomuutta. Inkerin, jonka perheen omaisuuden Affleck oli riistänyt, sekä viisaan ja hyväntahtoisen lakia opiskelleen talonpojan Tuomas Sormusen rakkaustarina on traaginen ja kaunis. Anni Keppleruksen suunnitelmista emme tiedä, mutta hänen kuolemansa vuonna 1899, vain 50-vuotiaana, katkaisi kirjailijanuran ennen aikojaan. Annin elämä kuitenkin osoittaa, että myös naisilla oli 1800-luvun lopun Itä-Suomessa yhteiskunnallista ja julkista toimijuutta, vaikka heidän näkyvyytensä jälkipolville on jäänyt vähäiseksi. Hovin Inkerin eräs keskushenkilöistä on Simon Affleck, eli Simo Hurtta, joka tunnetaan kansanperinteessä säälimättömänä ja julmana veronvuokraajana. Isovihan aikana venäläiset vangitsivat ja veivät mukanaan Hurtan vaimon ja lapset. Tarinan mukaan Hurtta ei suostunut maksamaan vaimonsa lunnaita, eikä tämän kohtalosta ole tietoa. Kuvassa kohtaus Kansallisteatterin näytelmästä Simo Hurtta vuodelta 1921. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma. Linkki Anni Keppleruksen romaaniin Hovin Inkeri (1897):
https://www.gutenberg.org/cache/epub/16313/pg16313.html Linkki J. V. Ronimuksen romaaniin Antonio Bröjer (1894): https://www.gutenberg.org/cache/epub/65911/pg65911.html Lähteet Hirvonen, Anja 1996. Opettaja Anni Emilia Kepplerus Pohjois-Karjalan historian elävöittäjänä. Teoksessa Elettiinpä ennenkin. Tutkielmia ja muistelmia Joen kaupungista. Joensuun yliopisto, Joensuu, 73–78. Järvelin, Ilmi 1979. Pohjoiskarjalaisia kirjailijoita. Bibliografia. Pohjois-Karjalan maakuntakirjaston julkaisuja. Karjalatar 29.6.1899. Anni Keppleruksen muistokirjoitus. |
Arkisto
October 2024
|