Aarre- ja pirutarinoita Pohjois-Karjalasta

Jenna Pitkänen, filosofian maisteri
 
Mielenkiinto uskomustarinoihin ja paikallistarinoihin heräsi, kun kiinnostuin suku- ja paikallistutkimusharrastuksena lapsuuden kotipaikkakunnastani. Olen käynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistolla Joensuussa etsimässä kerääjä- ja paikkakuntahaulla uskomus- ja paikallistarinoita, kuten aarretarinoita, paikkojen nimien syntytarinoita ja pirutarinoita. Uskomustarinat, kuten aarre- ja pirutarinat ovat sellaisia, mitkä toistuvat sisällöltään samankaltaisina eri paikkakunnilla. Ismo Björnin blogiteksti kummituksista innosti pohtimaan, minkälaisia piru- ja aarretarinoita Pohjois-Karjalasta on talletettu arkistoon. Nostan tekstissä esille joitain tarinoita, jotka ovat löytyneet arkiston paikkakunta- ja kerääjähaun avulla. Tekstissä on käytetty myös haun ulkopuolista äänitiedostoaineistoa. Tekstin lopussa annan vinkkejä Suomalaisen kirjallisuuden seuran kerääjä ja -paikkakuntahaun käyttämiseen.
 
Aarretarinoita
Aarretarinat ovat maagisia ja myyttisiä kansantarinoita, jotka sijoittuvat todellisiin paikkoihin. Tarinoissa on tavallisesti mukana aarteesta kertovia unihaltijoita tai muita uniolentoja, aarteen paikan osoittavia hahmoja, aarretulia ja -matoja ja erikoisia ehtoja aarteen saamiseksi, kuten uhraaminen. Joihinkin tarinoihin liittyy epäonnistunut aarteen nostamisyritys.
 
Järvet, lähteet, saaret, luodot ja joet ovat aarretarinoiden paikkoja. Tarinoiden mukaan Pyhäselän Hopeasaareen ja Pielisjoen Ruuhisaareen on kätketty aarteet. Hopeasaaren aarteen löytämiselle on asetettu ehtona etsijän ajaminen saareen yhden yön ikäisellä varsalla juuri jäätynyttä jäätä pitkin. Ruuhisaaren aarteen saa heittämällä tietyn painoisen kirveen usean kymmenen metrin päähän saareen. Valtimolla on tarinan mukaan aarre Autiojoessa, jonka upottamispaikalle pitää kulkea juuri jäätynyttä jäätä pitkin ja viedä paikalle yhden yön ikäinen ihminen. Tarina kertoo padan nousseen vedenpinnalle ja uponneen takaisin joen pohjaan.
 
Tarinoiden aarteet on haudattu myös maahan, mutta paikat voivat olla toisenlaisiakin. Kiteellä on kallio, jonka aarteen eräs paikkakuntalainen emäntä yritti tarinan mukaan löytää. Emäntä näki unessa haltijan, joka neuvoi emäntää lähtemään vanhana juhannusyönä kalliolle ruoka-astia mukanaan. Hän teki neuvon mukaan, mutta lähti peloissaan pois kalliolta kuullessaan miesten puhetta. Haltija oli unessa nimittäin sanonut naiselle, että verinen miehen pää ilmestyy kalliosta eikä sitä saa pelätä.
 
Valtimolla sijaitsee Aarrekynnäs-niminen luonnonpaikka, jossa on kerrottu olevan aarre. Valtimolaisen naisen tarinan mukaan Aarrekyntään aarteen sai itselleen syysyönä hirvensarvesta tehdyn jauheen avulla, mutta itse hän ei koskaan uskaltanut etsiä aarretta. Mieskertoja kertoi aarteista tarinoita, jotka olivat tuntuneet hänen lapsuudessaan jännittäviltä. Kertojan tuntemat mies ja vaimo olivat tekemässä Aarrekyntäällä koivuvastoja, kun puun sisältä alkoi kuulua aivan kuin rahan helinää. Heidän olisi pitänyt tietää loitsu, jotta aarteen haltija olisi tiennyt aarteen etsijöistä.
 
Pirutarinoita

Hugo Simberg 1897. Piru padan ääressä. Kansallisgalleria ja Ateneumin taidemuseo.
 
Pirutarinat ovat kansantarinoita, joissa kohtaavat tavallisesti ihminen ja piru. Piru näyttäytyy syntinä tai rikkomuksina pidettyjen asioiden, kuten kortinpeluun, tanssimisen ja huijaamisen yhteydessä. Joensuulainen nainen kertoi nuoruudessaan tanssien jälkeen kohdatusta pirusta. Kertoja ja joukko muita nuoria kävelivät Joensuussa Pekkolan kohdalla, jossa sijaitsi kertomishetkellä 1960-luvulla vanhainkoti. Nuoret näkivät sarvipäisen, kavio- ja ihmisjalkaisen pirun kallion kolossa. Seurueen pojat olisivat halunneet mennä katsomaan pirua lähemmin, mutta tytöt kielsivät heitä ja kaikki lähtivät nopeasti koteihinsa. Sama piru oli kuulemma näyttäytynyt myös Nepenmäellä. Toinen tarina kertoo miesten kortin peluusta Penttilän sahalla. Pelikortti tipahti kesken pelin pöydän alle. Korttia nostaessa kavio- ja ihmisjalkainen piru näyttäytyi pöydän alla.
 
Tarinoiden pirut asustavat tavallisesti talossa tai kivikkoisessa paikassa, kuten onkalossa, rotkossa, kallionkolossa tai luolassa. Liperin Korpivaarassa kalliossa asui tarinan mukaan piru vanhoina aikoina. Erään naisen lehmä oli joutunut suohon ja hän pohti ääneen, oliko piru ajanut eläimen suohon. Kalliossa asunut piru kuuli kaiken ja nosti lehmän suosta, kun nainen meni hakemaan apua. Naisen palattua lehmä oli laitumella ja hän tokaisi Jumalan nimeen lehmän ylös pääsemisestä. Piru suuttui kunnian antamisesta Jumalalle ja muutti pois Korpivaarasta. Onpa pirusta kerrottu jääneen kavio- ja ihmisjalan jälkiä Joensuun entisen Pielisensuun Vestinkallion alueen kallioon.
 
Tarinoiden piru kiusaa, huijaa, viettelee sekä tuomitsee ja rankaisee ihmisiä synnin teosta, huijaamisesta tai rikkomuksista. Enolaisen miehen tarinassa karvainen piru tuli kahta kylän asukasta, miestä ja poikaa vastaan heinänteon aikana. Piru sanoi miehelle, että mies joutuu tilille hänen kanssaan. Mies oli vain vastannut, ettei hänellä ole tilin tekemistä pirun kanssa.
 
Tarinoissa ihminen voi tehdä sopimuksen pirun kanssa ja menettää sielun pirulle saadakseen menestystä, omaisuutta tai apua. Osassa tarinoista sopimus myös raukeaa. Ilomantsilainen mies kertoi ilmeisesti kuulemansa tarinan pirun kanssa tehdystä sopimuksesta. Sopimuksen mukaan jänisansoihin tulisi jäniksiä, mutta samalla mies myi sielunsa pirulle. Mies keksi, että hän laittaa yhden jänisansoista korkeaan kuusen latvaan, ettei piru saisi jäniksiä kaikkiin ansoihin. Piru yritti ajaa jäniksiä ansaan onnistumatta eikä mies menettänyt sieluaan pirulle.
 
Vinkkejä paikkakunta- ja kerääjähakuun
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Perinteen ja nykykulttuurin kokoelman kerääjä ja -paikkakuntahakua ja siihen sisältyviä kirjoituksia pääsee käyttämään ja lukemaan Joensuussa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkiston toimipisteellä.
 
Käynnistä kannattaa sopia toimipisteen henkilökunnan kanssa etukäteen, jotta he voivat varata sinulle työskentelypaikan tutkijasalista. Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkiston nettisivuilta löytyvät Joensuun toimipisteen yhteystiedot.

Ennen hakua voi pohtia minkälaisia perinnelajeja (esim. sadut, leikit, kansanlaulut) haluaa tarkastella. Apua saa perinnelajien luettelosta, joka on saatavilla arkistolla sekä Suomalaisen kirjallisuuden seuran internetsivulla.
 
Joensuussa hakutoiminnolla voi etsiä aineistoja paikkakunnan, kerääjän tai perinnelajin mukaan. Haun avulla henkilökunta etsii pääkortistosta mikrofilmatun aineiston numerot ja halutun aineiston luettavaksi. Helsingin toimispisteellä voi käyttää apuna perinnelajien ja aihepiirin mukaan muodostettuja kopio- ja viitekortistoja.
 
Tarkempien kopio- ja viitekortistojen puuttumisen vuoksi Joensuu toimipisteellä tekstien etsimisessä ja lukemisessa saattaa tarvita pitkäjänteisyyttä. Siksi onkin hyvä lähteä liikkeelle sellaisesta kirjoittajasta, jolla on paljon tekstejä. Käsialojen lukutaidosta on hyötyä, koska iso osa teksteistä on kirjoitettu käsin ja osa teksteistä voi olla vaikeaselkoisia.
 
On hyvä muistaa, että aineistoihin on voitu asettaa käyttörajoituksia. Kertoja voi kertoa käyttörajoituksesta esimerkiksi saatetekstissä, loppusanoissa tai tietyn tekstin kohdalla. Lisäksi julkaistavien tekstien suorien lainausten käytöstä kannattaa keskustella henkilökunnan kanssa, koska he osaavat neuvoa täytyykö lainauksille hakea käyttölupaa. Viittauskäytännöistä on myös hyvä käydä keskustelua henkilökunnan kanssa.
 
Tekstin lähteet:
Klemettinen Pasi. Kansanuskon yöpuoli: Hiidet, maahiset ja muut demonit. 2022.
Purola Mari. Pirun ja ihmisen sopimus. Elore 1/2020.
Sarmela Matti. Suomen perinneatlas. 1994.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma:
SKS KRA. Hirvonen, Olga. TK 17: 30, 31, 43, 44, 55. 1961. Joensuu.
SKS KRA. Peimi, Einari. KT 241: 76. 1939. Ilomantsi.
SKS KRA. Lappalainen, Lauri. KRK 161: 186. 1935-1936. Liperi.
SKS KRA. Kähkönen, Ida. KRK 160: 58. 1936. Kitee.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto, äänitteet:
Ilomantsi. SKS JPA. KarTL 14. 1971. Karhapää, V.
Valtimo. SKS JPA. KarTL 58. 1973. Häkkinen, M.
Valtimo SKS JP. KarTL 53. 1973. Häkkinen, O.
 
Lisää piruista ja aarteista:
Purola Mari. Kaupat pirun kanssa: suomalaisia uskomustarinoita pirun ja ihmisen sopimuksesta. 2021.
Myllyniemi Satu-Maarit. Maaginen aarrekartta: eräretki 200 kainuulaiseen tarinapaikkaan. 2016.